Elintarvikkeiden hintojen nousu on viime kesästä lähtien ollut yleismaailmallinen puheenaihe. Inflaatio on useimmissa maissa ollut kiihtymässä. Energian kallistumisen ohella siihen on eniten vaikuttanut juuri ruuan hintojen nousu.
Ruuan kallistumisen taustalla on maatalousraaka-aineiden hintojen nousu. Raimo Väyrynen käsitteli hintojen nousun syitä omassa kolumnissaan joulun alla (Kaleva 21.12.2007).
Syitä löytyy niin kysynnässä kuin tarjonnassa. Kysyntää on kasvattanut Aasian maiden nopea kasvu ja urbanisoitumiseen liittyvä elintapojen muutos. Ruuan kulutus kasvaa tulotason nousun myötä. Riisin asemasta syödään yhä enemmän lihaa, kananmunia ja maitotuotteita, joiden tuottamiseen tarvitaan yhä enemmän viljaa.
Biopolttoaineiden tuotannon suosio nostaa maissin, sokerin, soijapavun ja palmuöljyn kysyntää ja vie samalla viljelypinta-alaa vehnän tuotannolta. Epäsuotuisat sääolosuhteet heikensivät viljasatoja vuosina 2006--2007. Sen seurauksena varastot laskivat historiallisen alhaiselle tasolle. Lisäksi energian hintojen nousu on nostanut lannoitteiden hintoja ja kuljetuskustannuksia, mitkä molemmat ovat työntäneet viljan hintoja ylöspäin.
Kesti jonkin aikaa ennen kuin raaka-aineiden kohonneet hinnat alkoivat näkyä hintalapuissa kaupan hyllyllä. Siinä Suomi tuli muiden EU-maiden perässä. Meillä elintarvikkeiden hintaryöpsähdys nähtiin vasta tammikuussa. Silloin vehnäjauhojen hinnat nousivat liki 50 prosenttia joulukuuhun verrattuna. Useiden muidenkin jokapäiväisten elintarvikkeiden hinnat nousivat 10 prosenttia tai yli.
Meillä tapahtui yhdessä kuukaudessa se, mihin muissa maissa oli kulunut kuusi kuukautta. Vielä joulukuussa kansainvälisissä järjestöissä ihmeteltiin, miksi Suomi poikkesi muista. Tammikuu osoitti, ettemme ollutkaan luokan paras oppilas.
Syynä tammikuun hintaryöpsähdykseen oli kaupan ja elintarviketeollisuuden välisten sopimusten uusiminen, jolloin teollisuus sai neuvotelluksi tuotantokustannusten nousun aiheuttaman korotuspaineen hintoihin. Jos raaka-aineiden hintojen nousu jatkuu, luvassa on uusi hintaryöpsähdys tämän vuoden aikana.
Perinteisesti on ajateltu, että ruuan vähittäismarkkinat ovat kovin kansallisia, mistä syystä hintojen muutokset eri maissa eivät välttämättä kulje samaan suuntaan. Syynä eroihin on pidetty eroja makutottumuksissa, vähittäiskaupan rakenteessa ja maatalouspolitiikassa. Viime vuoden kehitys osoittaa, että eroista huolimatta kaikki olemme samassa veneessä.
Ruuan hintojen nousun voimakkuus ja sen vaikutukset ihmisten elämään riippuvat siitä, mikä on maan kehitystaso.
Kehittyneissä maissa ruoan osuus kaikista kulutusmenoista on suhteellisen pieni, keskimäärin 13 prosenttia. Kehittyvissä maissa ruokaan menee kolmannes kaikista kulutusmenoista.
Kehittyvissä maissa myytävä ruoka on myös vähemmän jalostettua kuin kehittyneissä maissa, mistä syystä maailmanmarkkinahintojen nousun vaikutukset ovat siellä suurempia. Kaikkein suurin vaikutus hintojen nousulla on köyhien maiden köyhiin ihmisiin, joiden käytettävissä olevista tuloista suurin osa -- ellei kaikki -- menee ruokaan.
On todennäköistä, että elintarvikkeiden -- samoin kuin muiden raaka-aineiden -- hinnat jäävät pysyvästi korkeammalle tasolle kuin ne olivat pari vuotta sitten. Siitä pitää huolen Aasian maiden nopea kasvu.
Tämä ei merkitse sitä, että ruoan hintojen nousu jatkuisi alati. Ainakin sääolosuhteiden voi odottaa joskus kääntyvän parempaan suuntaan. Australian satonäkymät ovat juuri nyt parantuneet, minkä seurauksena vehnän tulevaisuushinnat tällä viikolla reippaasti alenivat. Tulevaisuushinnoilla tarkoitetaan hintoja, joita jalostajat tai sijoittajat ovat nyt valmiita maksamaan tulevista toimituksista.
Markkinamekanismiin kuuluu se, että hintojen merkittävä nousu saa aikaan tarjonnan lisäyksen, mikä aikaa myöten alentaa hintoja. Kysynnän lisäys ja hintojen nousu luovat kannustimia maatalouden tuottavuuden nostamiselle. Viljelty pinta-ala ei sitä vastoin välttämättä vastaavasti nouse. Monissa maissa maatalouspolitiikalla on pikemminkin pyritty markkinatalouden vastaisesti rajoittamaan viljelypinta-alan kasvua hintojen alenemisen hillitsemiseksi.
Mahdollisuuksia viljelyalan lisäämiseen olisi, jos EU-maissa päätettäisiin ottaa käyttöön kesannoituja tai viljelystä muuten poistettuja alueita ja Yhdysvalloissa niin sanottuja reservimaita. Nämä alueet eivät kuitenkaan ole tuottavuudeltaan parasta laatua. Viljeltävää maata löytyisi myös Ukrainasta, Keski-Aasiasta tai Latinalaisesta Amerikasta, mutta maiden käyttöönottoa lyhyellä aikavälillä rajoittaa huono infrastruktuuri. Myös ekologisesti tärkeä metsien suojelu asettaa rajoitteita sille, missä mitassa metsämaata voidaan muuntaa ruuan tuotantoon.
Ruuan hinnasta on tullut uusi maailmantalouden vakautta vaarantava tekijä. Raimo Väyrynen toi omassa kolumnissaan esiin tähän liittyvät poliittiset riskit etenkin kehittyvissä maissa.
Hintojen nousu näyttää lisäävän myös protektionismia. Se näkyy viljan vientitulleina tai muina vientirajoituksina, joita muutamat maat, kuten Venäjä, Ukraina, Argentiina ja Intia, ovat ottaneet käyttöön.
Ruuan hintojen vaikutus yleiseen inflaatioon on varteenotettava taloudellista vakautta uhkaava tekijä. Elintarvikkeiden hintojen nousu ei nimittäin jää kuluttajilta piiloon, mikä helposti nostaa inflaatio-odotuksia yleisestikin. Inflaatio-odotusten nousu puolestaan johtaisi vääjäämättä korkojen nousuun.
Kirjoittaja on osastopäällikkö Suomen Pankissa.