
Oulun Jätehuollon toimitusjohtaja Markku Illikainen oli tyytyväinen, kun pääsi tankkaamaan Oulussa kaasua autoonsa ensimmäistä kertaa.
Kuva: Maiju Pohjanheimo
Syyskuun alussa voi Oulussa alkaa tankata biokaasua henkilöautoihin Oulun Jätehuollon asemalla Ruskossa. Asema ei ole vielä avoinna asiakkaille.
Nyt on alkanut aseman koekäyttö siten, että henkilökunnan omia autoja tankataan asemalla. Samalla tehdään säätöjä laitteisiin.
– Elokuun aikana käytetään omia autoja biokaasulla ja testataan, että kaikki toimii hyvin. Syyskuun alussa jakeluasema avataan yleiseen käyttöön, kertoo Oulun Jätehuollon kehittämispäällikkö Jari Kangasniemi.
Oulun Jätehuollon tavoitteena on korvata biokaasulla noin 0,5 miljoonaa litraa bensiinin käyttöä vuodessa. Se vastaa noin 300–500 henkilöauton kuluttaman bensiinin määrää.