Ruotsin sunnuntaisista valtiopäivävaaleista tulee jännittävimmät pitkiin aikoihin. Demarien gallup-etumatka on vaihtunut niukaksi porvarijohdoksi. Äänestysinto voi ratkaista, minkä värinen on länsinaapurin seuraava hallitus.
Sosiaalidemokraattinen hallitus on ollut Ruotsin kansankodissa enemmän sääntö kuin poikkeus. Porvaripuolueet ovat olleet perinteisesti heikkoja ja eriseuraisia. Kun lisäksi ideologinen blokkiraja niiden ja vasemmistopuolueiden välillä on ollut pitkään ylittämätön, demareilla on ollut vahvan kannatuksensa takia etuajo-oikeus valtaan.
Sääntöön saattaa hyvinkin tulla uusi poikkeus ensi sunnuntaina pidettävien valtiopäivävaalien jälkeen. Edelliset poikkeukset nähtiin vuosina 1976-1982 ja 1994-1996 Ola Ullstenin, Thorbjörn Fälldinin ja Carl Bildtin johtamien porvarihallitusten aikana.
Vasemmisto- ja porvariblokkien yhteenlasketut suosiolukemat olivat mielipidetiedusteluissa pitkään likimain tasoissa demarien ylivoimaisen johdon huvettua. Torstain mittauksissa neljän puolueen porvariblokin yhteissuosio ohitti jo demarien ja laitavasemmiston VPK:n yhteiskannatuksen.
Pääministeri Göran Perssonin jatkokauden kannalta on tärkeää, saako hän demarikannattajat äänestämään yhtä uutterasti kuin porvaripuolueet omat kannattajansa. Näin ei näytä välttämättä käyvän. Perssonin vahvin, ja ehkä viimeinen, valttikortti kääntää vaalitulos edukseen on oma persoona. Hänestä on pääministerikauden alun haparoinnin jälkeen kasvanut isähahmo, joka on saanut kansainvälistäkin arvonantoa.
Porvaripuolueiden "neliapilan" suurin pulma on, ettei sillä ole vetovoimaista johtajaa. Puheenjohtaja Lars Leijonborg on sysännyt kansanpuolueen suosion rajuun ylämäkeen. Vaikka se muuttuisi ääniksi vaaleissa, hänen olisi vaikea nousta porvarileirin johtajaksi kokoomuksen Bo Lundgrenin ohi.
Porvariblokin suosio on kokonaisuudessaan noussut, mutta suurimmat siirtymät ovat tapahtuneet "neliapilan" sisällä. Kansanpuolue näyttää imevän suurimman osan lisäkannatuksestaan kokoomukselta ja kristillisdemokraateilta KD:ltä. Demarien suosio on nyt samalla tasolla kuin vuoden 1998 vaaleissa. Puolueen oma kannatus saattaisi hyvinkin pitää sen vallan kahvassa vähemmistöhallituksena. Hallituspakkaa kuitenkin sekoittaa se, missä määrin demarien vähemmistöhallitus joutuisi tukeutumaan muihin puolueisiin.
VPK:lle mittaukset ennustavat roimaa vaalitappiota. Jos se toteutuu, demarien olisi haettava tukea neliapilaan kuuluvista, lähinnä kansan- ja keskustapuolueista tai vaa'ankielen asemaan mielivistä vihreistä. Vihreiden on siihen päästäkseen selviydyttävä neljän prosentin äänikynnyksen yli. Blokkirajan ylittävä kokoomushallitus olisi harvinaista, mutta ei silti ainutkertaista Ruotsin historiassa.
Siirtolaispolitiikka on noussut vaalikampanjan kirivaiheen kohuaiheeksi. Ruotsin siirtolaispolitiikka on ollut kansankotiajattelua puhdasotsaisimmillaan. Vaalitaistelu on lyönyt siloiseen pintaan säröjä. Keskustelu ruotsin taidon vaatimisesta kertoo, että pinnan alla kuohuu enemmänkin. Norjan ja Tanskan vaalien räväkkä siirtolaiskeskustelu on vaikuttanut sittenkin myös Ruotsiin.
Ruotsin vaalituloksella on suuri merkitys Suomellekin. Maat vannovat ulkopoliittista yksituumaisuuttaan, mutta eriseuraisuus näkyy etenkin eurossa. Myöskään Suomen tulevan vaalitaistelun kannalta ei ole yhdentekevää, mitkä teemat hallitsevat ja ratkaisevat länsinaapurin vaalit.