Suomessa monet toivovat euron käyttöönottoa Ruotsissa, mutta edessä on jännittävä vuosi. Pohjois-Suomessa on erityisen paljon syitä toivoa Ruotsin siirtyvän käyttämään Euroopan unionin yhteistä valuuttaa euroa. Yhteydet ja kanssakäyminen Tornionjoen yli ovat tiiviitä, ja sama raha helpottaisi sitä entisestään.
Sama pätee koko Suomen mittakaavassa. Tällä hetkellä Suomi on eräänlainen saari euromaiden kartalla. On mentävä Saksaan asti ennen kuin yhteisvaluutan hyödyistä pääsee käytännössä nauttimaan. Sama raha Ruotsin - ja ennen pitkää Baltian maiden kanssa - muuttaisi tilannetta huomattavasti.
Suomessa euron käyttöönotto on sujunut yllättävänkin helposti. Vaikka monen hinnan yhä mieltää usein markoissa paremmin, eurosta on tullut osa arkipäivää. Pohjanlahden itäpuolelta on helppo suositella ruotsalaisille samaa ratkaisua, mutta luultavasti Suomen kokemuksilla ei Ruotsin alkavassa kansanäänestyskampanjassa ole paljon merkitystä.
Ruotsi tekee päätöksensä Emu-jäsenyydestä omin sisäpoliittisin perustein, eikä euroon siirtymistä puoltava pääministeri Göran Persson voi odottaa helppoa voittoa. Ei nimittäin voi osoittaa, että Ruotsi olisi tähänkään asti erityisesti kärsinyt euroalueen ulkopuolelle jäämisestä.
Maan talous on tosin kompastellut, mutta niin on tapahtunut muuallakin. Esimerkiksi euromaa Saksaa uhkaa talouskriisi. Punnan säilyttäneellä Britannialla taas menee kohtalaisen hyvin.
Suomessa päättäjät pystyivät ajamaan Emu-jäsenyyden läpi eduskunnan päätöksellä. Ruotsissa se ei ole poliittisesti mahdollista, ja EU:n jäseneksi liittymisen jälkeen unionin suosio länsinaapurissa valahti pitkäksi aikaa alamaihin. Aiemmin ei kansanäänestyksen järjestäminen rahaliitosta olisi ollut mahdollista, jos olisi tavoiteltu kyllä-päätöstä.
Ruotsissa keskustellaan yhdestä asiasta kerrallaan. Äskeisissä parlamenttivaaleissa puhuttiin eurosta hämmästyttävän vähän, vaikka kaikki tiesivät asian tulevan pian esiin. Niin kävikin; Göran Persson ei odottanut kauan ennen kuin ryhtyi muiden puolueiden kanssa lyömään lukkoon kansanäänestyspäivää.
Tällä hetkellä euron kannattajat ja vastustajat ovat osapuilleen tasoissa. Vaikka aikaa on vielä paljon, tasaväkisyys voi hyvin jatkua syyskuuhun asti. Perssonille tällaiset lukemat ovat kiusallisia: hänen oma puolueensa on jakautunut keskeltä kahtia, ja euroa puolustavan pääministerin on samalla varjeltava puolueensa yhtenäisyyttä. Asetelma sitoo Perssonin käsiä ja nostaa ammattiliitto LO:n jo entisestään suurta vaikutusvaltaa. Jos LO asettuu voimallaan euroa vastaan, koko projekti joutuu suuriin vaikeuksiin. Elinkeinoelämä kannattaa vahvasti euroa, mutta siihen suuntaan Persson ei voi näkyvästi liittoutua.
Jos kaikki menee Perssonin suunnitelmien mukaan, Ruotsi vaihtaa valuuttansa vuoden 2006 alusta, neljä vuotta muiden jälkeen. Historiallisessa katsannossa viive ei olisi suuri, ei etenkään jos EU laajenee suunnitelmien mukaan.
Mutta jos ruotsalaiset äänestävät toisin, tilanne naapurimaassa mutkistuu pahoin. Tällä hetkellä kaikki etenee pitkään odotetun käsikirjoituksen mukaan, mutta kielteisen tuloksen myötä tuon poliittisen käsikirjoituksen voimassaolo päättyisi ja edessä olisi improvisointi uudessa tilanteessa.