tarja.ranta-ala-aho@kaleva.fi
Miltäs se tuntuisi, jos päällikkö ilmoittaisi, että anteeksi vain, mutta työvuoroja on hieman muutettu, kun Virtanen ei halua olla kanssasi yhtä aikaa hommissa? Nöyryyttävää, raivostuttavaa tai ehkäpä masentavaa?
Suomessa noin ei voi toimia paitsi kirkossa ja ihan arkkipiispan siunaamana. Jukka Paarman mielestä muutamille yhä ongelmallinen naispappeus vaiennettaisiin seurakunnissa vaihtamalla työvuoroja niin, ettei naispappeja vieroksuvat miespapit joutuisi alttarille naiskollegan kanssa.
Miksei viisas kirkkoherra niin tekisi, Paarma kysyy ja naispappi vastaa: Se on sukupuoleen kohdistuvaa syrjintää.
Millään muulla työpaikalla työstä kieltäytymisestä ei pääse kuin koira veräjästä. Toivottavasti miespapin mentävä aukko tilkitään nyt lopullisesti seurakuntaan katsomatta.
Onhan tämän kauhea häpeä: ensimmäiset naispapit on vihitty melkein kaksikymmentä vuotta sitten.
Niin, kyllä me täällä Oulussa muistamme tuon ajan melskeet. Piispa Olavi Rimpiläinen ei suostunut vihkimään Oulun hiippakunnan naispappeja, vaan tehtävä työnnettiin toisille.
Noista ajoista muistuttaa vanha valokuva lumiveistoskilpailuista, kun piispa sai naiset rinnat! Arkkitehtiopiskelijoiden oivallus "Jumalan kosto" kertoi paljon siitä, miltä kaupunkilaisista tuntui. Liperimies naisen ruumiissa voitti kisan.
Viittaukset Ruotsiin ovat usein keinotekoisia ja helppojakin, mutta tässä yhteydessä se kannattaa tehdä. Ruotsalaiset ovat olleet naispappeudessa alusta saakka suomalaisia pidemmällä. Naiset ovat olleet Ruotsissa pappeina jo 46 vuotta, mutta jo alusta alkaen linja oli selvä: naisia ei sorreta ilman seuraamuksia.
Ruotsissa ei yksinkertaisesti ole kirkon virkoihin asiaa niillä, jotka eivät voi tehdä töitä naisen kanssa tai toisinpäin. Meillä naispappeuden vastustajat vetoavat Raamattuun, josta heidän mielestään löytyy kohtia, joissa torjutaan naisen toimiminen seurakunnan paimenena.
Miksei sitten Ruotsissa lueta Raamattua tuolla tapaa? Kaiketi ihan samasta kirjasta on kyse?
Ihan kivuttomasti ei uusi aika ole astunut Ruotsiinkaan. Naapurin puoleisessa Tornionjokilaaksossa niin sanotut itälestadiolaiset ovat ottaneet sakramentit omaan jakoonsa, koska Ruotsin kirkko hyväksyi viime vuonna samaa sukupuolta olevien liittojen siunauksen.
Kirkon kannattaisi miettiä vakavasti sitä, millaisen signaalin aina uudestaan liekkeihin roihahtava asia antaa kansalaisille. Vaikka suomalaisista yhä yli 80 prosenttia kuuluu kirkkoon, ei jumalanpalveluksissa ole totisesti ruuhkaa, eikä tätä vauhtia koskaan olekaan. Kansan kirkko ei ole nyt koko kansan kirkko.
Eikä kannata väheksyä sitäkään, että kirkosta eroaminen lisääntyy koko ajan. Kuuliaisille suomalaisille on kirkastunut, että usko ja kirkko eivät ole yksi yhteen. Ajatustensa kanssa voi elellä hyvin yksinkin.
Tuohon Oulun taannoiseen juttuun vielä. Muistan elävästi, kuinka katsoin ikkunasta, kun työpaikan parkkipaikalla pakkaantui autoon enemmän naisia (ja muutama mies) kuin siihen kohtuudella mahtui. Osoite oli kirkkoherranvirasto ja viesti yhteinen: naisia ei syrjitä ihan ilmaiseksi!