Pienoislippuja on tarjolla kaksi: sinivalkoinen ja sinikeltainen.
Marja-Leena Ahteelle ja Markku Plaketille valinta on helppo: Ruotsin lippu sujahtaa käden käänteessä piiloon repun taakse. Se saa jäädä sinne.
"Tämä se on meille rakas", Ahde sanoo ja huiskauttaa siniristilippua.
Ahde on asunut Ruotsissa 40 vuotta ja Plaketti lähes yhtä pitkään. Ruotsalaisia heistä ei saa millään.
"Ei, kun mehän olemme täällä vain käymässä", pariskunta naurahtaa.
"Me olemme niin suomalaisia kuin vain olla voi", Ahde täydentää.
Ruotsalaisena
olisi helpompaa
Tiistaiaamupäivän Ullevin stadionilla olisi helpompi olla ruotsalainen. Kaarrekatsomo on keltaista täynnä, ja Carolina Klüft huudattaa yleisöä. Suomalaiset käyvät radalla karsiutumassa jatkosta.
"Tuollaisia nuo ruotsalaiset urheilijat justiinsa ovat", Plaketti sanoo, kun kansa pomppaa hurraamaan kolmiloikkaaja Camilla Johanssonille, joka pomppii karsintarajan yli viimeisellä yrityksellään.
Plaketti ja Ahde pitävät takapuolensa penkissä.
"Ei meillä ole tarvetta mollata ruotsalaisia", Plaketti huomauttaa.
"Oikeastaan on mukava nauttia siitä fiiliksestä, jonka heidän menestys tuo tullessaan."
Pieniä lappuja ilmoitustaululla
Mieluummin Ahde ja Plaketti nauttisivat kuitenkin suomalaismenestyksen sytyttämästä tunteesta. Silloin on lupa röyhistää rintakehää ja marssia pää pystyssä työpaikalle.
"Maanantaiaamut ovat joko hyviä tai surkeita. Riippuu siitä, miten Suomella ja Ruotsilla on mennyt viikonlopun urheilukisoissa", Plaketti sanoo ja todella tarkoittaa sitä. Naljailu ja piikittely on yhä siirtolaisen arkea työpaikalla.
"Työpaikan ilmoitustaululla on vieläkin minulle tarkoitettu muistutus siitä, miten Torinon kiekkofinaalissa kävi", hän hymähtää.
Plaketin kesäloma loppuu ensi maanantaina. Tällä menolla ilmoitustaululla odottaa lisää pieniä lappuja.
Carolina Klüft aloitti tiistaina ruotsalaisten kullanhuuhdonnan - ja lisää tulee ihan varmasti.
"No ainakin neljä tai viisi. On ne niin hyviä", Plaketti veikkaa.
"Jospa Suomikin saisi yhden mitalin. Se keihäspoika, (Tero) Pitkämäki, on hyvä", Ahde sanoo.
"(Olli-Pekka) Karjalaisellakin on mahdollisuus", Plaketti sanoo ja lisää toivelistaan vielä yhden nimen.
"Oskari Frösen voisi yllättää."
Suomalaisten
käsi nyrkissä
Ahde ja Plaketti ovat panneet merkille saman seikan, joka loistaa Pohjanlahden toiselle puolellekin.
Ruotsalaisten ja suomalaisten huippu-urheilijoiden asenteessa on vähintään yhtä iso ero kuin tuloksissakin. Ruotsalaiset ottavat rennommin ja venyvät parhaimpaansa tärkeimmissä kisoissa.
"Suomalainen puristaa kätensä nyrkkiin ja ajattelee, että perhana..."
"Mutta noista Suomen nuorissa ottelijatytöissä on jotakin. Sieltä löytyy sitä samaa henkeä kuin ruotsalaisilla", Plaketti on huomannut.
MM-Göteborg
oli rajapyykki
Plaketti epäilee, että ruotsalaisen yleisurheilun nykyinen tola on peräisin 11 vuoden takaa Göteborgin MM-kisoista. Hän on oikeassa: surkeasti menneet kotikisat pakottivat muuttamaan systeemiä rajusti. Vastuun siirtäminen liittotasolta seuroihin oli viisasten kivi.
"Esimerkiksi juuri täällä Göteborgissa on vahvoja seuroja ja suuria tähtiä, joita ei toisin paljon näy kaupungin katuja tallaamassa."
Carolina Klüft astelee pituushyppyareenalle. Ahde ja Plaketti päättelevät, että kohta sinikeltaisesta katsomosta lähtee aivan liikaa ääntä.
On aika vaihtaa hyvän sään aikana paikkaa.
Suomalaiset lähtevät ja Ruotsin pienoislippu jää Ullevin penkin alle.