Ruotsin ko­le­ra­ta­pauk­set eivät aiheuta toimia Suo­mes­sa

Ruotsin koleratapaukset eivät aiheuttane erityistoimia Suomessa. Kansanterveyslaitoksen tartuntatautilääkäri Sirpa Pajunen kertoi, ettei tapauksien johdosta ole aihetta antaa erityisohjeita ainakaan tässä vaiheessa.

Pajunen kuitenkin toteaa, että jos on avohaavaumia ihossa, on syytä välttää uimista luonnonvesissä myös Suomessa, nimenomaan haavojen tulehdusriskin vuoksi. Saman ohjeen antoi Ruotsin kansanterveyslaitos.

Etelä-Ruotsissa Karlskronassa kaksi ruotsalaismiestä sairastui uituaan viime viikolla Itämeressä. Uutistoimisto TT:n mukaan miehet saivat koleratartunnan ihossa olleiden haavaumien kautta.

Trooppisissa maissa kolera saadaan puolestaan usein suun kautta eli saastuneen juoman tai ruuan mukana, jolloin oireina on raju ripuli. Kyseessä ovat eri sairaudet, joissa taudin aiheuttajina ovat vibrio-suvun bakteerien eri tyypit.

Vibrio-suvun bakteereja tavataan yleisesti myös pohjoisissa luonnonvesissä. Ruotsissa niitä on löydetty myös neljästä järvestä.

Ilmoita asiavirheestä