Ruotsin kan­san­puo­lueel­ta esitys ruot­sin­suo­ma­lais­ten aseman pa­ran­ta­mi­sek­si

Tukholma Ruotsin kansanpuolue esitteli tiistaina näkemyksiään siitä, kuinka maan suomalaisvähemmistön asemaa tulisi parantaa.

-

Tukholma Ruotsin kansanpuolue esitteli tiistaina näkemyksiään siitä, kuinka maan suomalaisvähemmistön asemaa tulisi parantaa. Puolueen työryhmän laatimassa raportissa ehdotetaan, että yksilön oikeus käyttää suomea olisi sama kaikkialla Ruotsissa.

Raportti voidaan tulkita vaihtoehtoesitykseksi maan hallituksen kaavailuille ruotsinsuomalaisten aseman turvaamisesta. Hallitus on asettanut selvitysmiehen tutkimaan, voisiko suomenkielisten niin sanottua hallintoaluetta laajentaa viidestä Pohjois-Ruotsin kunnasta Tukholman ja Mälarin laakson alueelle. Sosiaalidemokraattien kansanedustajan Paavo Valliuksen on määrä antaa hallitukselle selvitys asiasta keväällä.

- Kun hän (Vallius) on juuri tutkinut tätä asiaa, meille on ollut hyvin tärkeää, että myös kansanpuolue pystyy antamaan oman versionsa siitä, miten vähemmistöasiat pitäisi hoitaa Ruotsissa, sanoi kansanpuolueen kansanedustaja Nina Lundström.

Kansanedustaja Heli Berg korosti, että vaikka puolueesta valittiin viime vaaleissa kaksi suomalaistaustaista kansanedustajaa, Berg ja Lundström, kyseessä ei ole heidän aloitteensa, vaan koko puolueen esitys.

"Tarvitaan
konkretiaa"

Suomi on yksi Ruotsin viidestä virallisesta vähemmistökielestä. Viidessä Norrbottenin kunnassa suomenkieliset saavat muuta Ruotsia helpommin muun muassa äidinkielen opetusta lapsille ja voivat halutessaan asioida viranomaisten kanssa suomeksi.

- Vähemmistöasema, jonka valtio on antanut suomalaisille on johtanut liian harvoihin konkreettisiin tekoihin, sanoi kansanpuolueen kansanedustaja Martin Andreasson tiedotustilaisuudessa, jossa työryhmä esitteli raporttiaan.

Raportin 24 ehdotukseen kuuluu muun muassa suomenkielisen esikouluopetuksen, vanhustenhuollon ja kirjastopalvelujen saatavuuden parantaminen sekä mahdollisuus asioida viranomaisten kanssa suomeksi koko Ruotsissa. Tämä hoidettaisiin perustamalla maahan pari keskusta, joiden hoitoon viranomaiset voisivat antaa asiat, joihin on pyydetty vastaus suomen kielellä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä