Ruotsin sisäpolitiikka eroaa Suomesta kuin yö päivästä. Toisin kuin Suomessa, Ruotsin politiikka tihkuu ideologiaa, blokkirajat ovat korkeat ja yksi puolue on hallinnut suvereenisti.
Näistä kaksi ensimmäistä pitää yhä kutinsa. Sen sijaan demarien, virallisesti Ruotsin työväenpuolueen SAP:n, isoveliasema on alkanut horjua yhä enemmän.
Kun Ruotsi äänestää valtiopäivävaaleissa 19. syyskuuta, on täysin mahdollista, että SAP menettää lähes sata vuotta kestäneen asemansa suurimpana puolueena. SAP:n katkeamaton taival ykköspuolueena alkoi 1917.
Ykköspuolueen vaihtuminen siirtäisi kansankodin poliittisia mannerlaattoja. SAP:n kannatus on ollut jopa yli 50 prosenttia. Viimeksi tuo raja ylittyi niinkin myöhään kuin vuoden 1968 vaaleissa.
Ylivertainen asema antoi Ruotsin demareille pitkään käytännössä yksinvallan. Muutamia porvarivallan vuosia lukuun ottamatta SAP oli vuosikymmeniä ainoa hallituspuolue.
SAP:n pikkuhiljaa hiipunut kannatus on vaalien aattona romahtanut 30 prosentin pintaan, jopa alle. Saavutus on katastrofaalisen huono, sillä vielä reilut kaksi vuotta sitten demarien suosio huiteli yli 45 prosentissa.
Hallitusvaltaan 2006 noussut porvaripuolueiden allianssi
- maltillinen kokoomus, kansanpuolue, keskustapuolue ja kristillisdemokraatit - on vaikean alun jälkeen parantanut juoksuaan. Se voi aivan hyvin saada uuden valtakirjan syyskuussa.
Allianssin voimanpesä on maltillinen kokoomus, joka saattaa ottaa paalupaikan demareilta. Pääministeri Fredrik Reinfeldtin johtaman puolueen nousu ykköseksi olisi pitkän kehityksen tulos. Puolue mateli pitkään reilustikin alle 20 prosentin kannatusluvuissa ja nousi vasta 1979 kakkoseksi keskustapuolueen ohi.
Suomen ja Ruotsin poliittiset trendit käyvät eniten yhteen kokoomuspuolueissa. Suomenkin kokoomus voi kuitata huhtikuun eduskuntavaaleissa ensimmäisen kerran suurimman eduskuntapuolueen paikan.
Jo Suomen viime eduskuntavaaleista oli silta Ruotsiin. Suomen kokoomuksen työväenpuolueretoriikka oli tuontitavaraa Ruotsin kokoomuksen kampanjasta.
Ruotsin porvariallianssin voiton pahin uhka ei ole demarien, vasemmistopuolueen ja ympäristöpuolueen punavihreä allianssi, vaan äänikynnys. Keskustapuolue ja etenkin kristillisdemokraatit killuvat mielipidetiedusteluissa kynnyksen tuntumassa.
Jomman kumman tai molempien putoaminen äänikynnyksen alle uhkaisi porvariallianssin mahdollisuuksia pysyä hallitusvallassa. Vaaravyöhykkeessä on myös punavihreän blokin vasemmistoliitto, jonka galluplukemat pyörivät tosin viiden prosentin kieppeillä.
Vaalit ovat koetinkivi etenkin demarijohtaja Mona Sahlinille. Hän ei ole saanut puoluetta uuteen nousuun.
Sahlin liittoutui ympäristö- ja vasemmistopuolueen kanssa juuri kun demarien kannatus oli korkeimmillaan 2008. Sen jälkeen alkoi jyrkkä alamäki.
Liittoutuminen on osoittautunut suureksi strategiseksi virheeksi. Perusdemarien on ollut ilmeisen vaikea hyväksyä sitä.
Puoluetrio on sitoutunut muodostamaan yhteishallituksen ja hinkannut ohjelmiaan yhteen. Pesuveden mukana on mennyt jotakin perinteisesti itsellisen demaripuolueen imagosta. Liittoutumisen piti tuoda ratkaiseva voimanlisä porvarileirin päihittämiseen, mutta se onkin osunut demarien omaan nilkkaan.
Jos maltillisen kokoomuksen kannatus jatkaa nousuaan, houkutus pyrkiä hallitsemaan vain omin voimin voi kasvaa.
Vaalien villi kortti on radikaalipopulistinen Ruotsidemokraatit. Gallupien mukaan SD ylittäisi äänikynnyksen ja voisi siten nousta jopa valtiopäivien vaa´ankieleksi. Vakiintuneet puolueet tuskin haluavat olla SD:n kanssa missään tekemisissä ja saattavat jopa ryhtyä blokkirajan ylittävään yhteistyöhön neutraloidakseen SD:n.
Ruotsin vaaleissa voi käydä siten miten hyvänsä. Tuloksia vahdataan Suomessakin tarkkaan.