Oulu Kerttu Ahonen (nyk. Haapaniemi) asui perheineen Oulun Koskelankylässä kun talvisota alkoi. Kuusivuotiaan tytön mieleen sodasta jäivät varsinkin pommitukset ja koulun takana ollut, pommisuojan virkaa toimittanut maakellari.
Pommitusten pelko sai Haapaniemen perheen hakeutumaan lopulta turvaan Ruotsiin tuhansien muiden suomalaisten tavoin.
Kerttu oli onnekas sotalapsi, koska sai olla äitinsä kanssa koko sodan ajan. Kertun nuorin sisko Martta oli vuoden ikäinen, ja Ruotsi otti sotalasten lisäksi vastaan myös alle kolmivuotiaiden lasten äitejä.
"Se ensimmäinen matka ei tuntunut kovin ihmeelliseltä, kun äiti oli mukana", myös jatkosodan aikana sotalapsena ollut Haapaniemi muistelee.
Haapaniemen perheen tie vei ensin Sandvikenin Högbohon Gävlen lähelle. Siellä tytöt asutettiin tehtaanjohtajan talon yläkertaan. "Tehtaanjohtajan talo oli melkein kuin linna meikäläiselle, kun itse asuimme sellaisessa mökissä", Haapaniemi muistelee.
Asuinpaikka talon yläkerrassa vaihtui kuitenkin pian johtajan jahtimajaan. Haapaniemi uskoo, että johtajan perhe ilmeisesti säikähti hänelle puhjennutta angiinaa.
Haapaniemi muistaa ensimmäisen sotatalven Ruotsissa mukavana aikana. "Siellä sai juosta leppasta. Oli oikein mukavaa, eikä ollut koti-ikävä, kun äiti oli mukana koko ajan."
Haapaniemen lapset eivät olleet juurikaan tekemisissä tehtaanjohtajan perheen kanssa. Jatkosodan aikaisesta isäntäperheestä Bodenin lähellä sen sijaan tuli tytöille hyvin läheinen.
"Sanoin Märtaa ja Torstenia mammaksi ja papaksi. He olivat oikein ihania ihmisiä", Haapaniemi sanoo liikuttuneena.