Ruotsi on Suomea tiukempi painimaa. Pääsiäisenä Haaparannalla painituissa miesten kreikkalais-roomalaisen painin ja naisten vapaapainin EM-kisoissa länsinaapurin painijat vyöryttivät suomalaisista 5-1-pistevoiton.
Ruotsin painijat suunnistivat Haaparannalta koteihinsa viiden mitalin kanssa. Suomen joukkue marssi rajan yli yhden mitalin, Ari Härkäsen pronssin kanssa. Ruotsi voitti naapureiden välisen mitalitaistelun myös laatuvertailussa: viidestä mitalista kolme oli kultaista.
Tulos oli odotettu, sillä ruotsalainen paini on viimeisen vuosikymmenen ajan porskuttanut itänaapurinsa painia edellä. Naapuri on vääntänyt Suomen tukalaan siltaan.
Lähihistorian tilastot ovat Suomelle tylyt. Viimeisen kymmenen vuoden aikana (syksy 1994 - kevät 2004) Ruotsin miehet ovat painineet olympia-, MM- ja EM-kisoista 21 mitalia, joista peräti 11 on kultaista.
Suomen saalis vastaavalta ajalta on 11 mitalia, joista kultamitaleja on kaksi.
Ruotsin naiset ovat luku erikseen. Haaparannan kisojen ruotsalaismitaleista neljä ripustettiin naispainijan kaulaan. Kymmenen vuoden aikana Ruotsin naiset ovat napanneet 29 arvokisamitalia. Suomen naispainijoilta arvokisamitalitili on vielä avaamatta.
Suomalaiset ovat kisa toisensa jälkeen tarjonneet niukan saaliin selitykseksi kiristynyttä kilpailua. Mitalipallille pääsy kävi työlääksi siinä vaiheessa, kun Neuvostoliitto hajosi: painikartalle tupsahti tusina uutta mahtimaata.
"Kyllä, kyllä. Se on hyvä selitys, mutta ei kelpaa minulle", Ruotsin maajoukkuetta viimeiset 14 vuotta luotsannut Leo Mylläri sanoo.
"Jos niistä puhuu, jos niitä kunnioittaa ja katsoo niitä koko ajan ylöspäin, niin ne kasvavat hirmuisiin mittoihin."
Voittamisen
kulttuuri
Leo Myllärin päävalmentajakaudella Ruotsin mitalitahti on ollut miesten molskilta vakaa ja naisten kisoista suorastaan hengästyttävä.
"Meillä tehdään seuroissa valtavan hyvää työtä. Siellä on se pohja, josta me ponnistamme", hän sanoo ja suostuu pienen tinkaamisen jälkeen arvioimaan myös omaa panostaan.
"Minun vahvuuteni on tuolla painimaton nurkassa. Minulla on silmää nähdä, millä taktisilla kuvioilla ottelut voitetaan."
Myllärin mukaan menestyksen takana on myös paljon muutakin kuin vain valmennuksellisia tekijöitä. Yksi niistä on voittamisen kulttuuri.
"Niin täältähän se lähtee", Mylläri sanoo ja kopauttaa sormellaan päätään.
Voittamaan oppii vain voittamalla. Juuri sen vuoksi Mylläri marssittaa joukkonsa ennen elokuisia Ateenan olympiakisoja vain pieniin turnauksiin. Kovissa kansainvälisissä kisoissa saavat kesällä temmeltää muut.
"Kisoihin mentäessä on hyvä, että kavereilla on päässään tunne, että he ovat voittajia."
Ateenan olympiamolskillekin ruotsalaisia lähtee komea joukko: viisi miestä ja kaksi naista - kolmea painijaa vaille täysi joukkue. Suomen joukkue Ateenassa on kaksi miestä.
"Yksi tai kaksi mitali on meiltä hyvä tulos. Jos täydellisesti menee, saamme neljä mitalia", Mylläri laskee.
Taustoissa
eronsa
Suomen maajoukkueen päävalmentaja Pasi Sarkkinen myöntää Myllärin puheet vahvasta seuratyöstä todeksi. Myös valmennuskeskusajattelu toimii Ruotsissa hyvin.
"90 prosenttia Ruotsin huipuista tulee yhdestä ja samasta tukholmalaisseurasta (Spårvägens). Huippujen valmennus on keskittynyt sinne", Sarkkinen sanoo.
Sarkkinen haluaisi viedä Suomen painia samaan suuntaan. Maajoukkuejohtoisessa valmennuksessa lapsipuolen asemaan jäävät kakkos- ja kolmospainijoiden sekä junioreiden valmennus - eli tulevaisuus.
"Nykyinen aluemalli ei toimi. Suomeen pitää saada kuusi toimivaa liiton tukemaa valmennuskeskusta. Se on resurssikysymys, mutta se askel on otettava, jos haluamme pysyä leikissä mukana", Sarkkinen sanoo.
Eurojen kanssa painiminen on Sarkkiselle tuttua puuhaa. Painiliiton talous ei ole kovin kehuttavalla mallilla: rahat riittävät käytännössä vain A-maajoukkueen pyörittämiseen. Muutama huippu saa tukensa olympiakomitealta ja yhteiskunnalta.
"Resurssit ovat polkeneet paikallaan jo monta vuotta. Huippu-urheilussa ei riitä, että kehittyy - pitää kehittyä enemmän kuin muut", Sarkkinen toteaa.
Kruunujen kanssa painiminen on käynyt tutuksi myös Myllärille, vaikka rahaa onkin enemmän kuin itänaapurilla. Myös Ruotsissa leiritysrinki on pakon edessä pienentynyt. Maan olympiakomitean tuki kohdistuu vain lajin terävimpään huiuppuun.
Mylläri ei ole kuitenkaan huolissaan tulevista vuosista. Seurojen saleilla on kasvamassa lahjakkaita nuoria.
"Me emme pidä junioreidemme kanssa samanlaista kiirettä kuin suomalaiset. On ruotsalainen tapa antaa nuorten kypsyä rauhassa - eiväthän meidän juniorimme pärjää edes jääkiekossa", hän hoksauttaa.