seppo.ylonen@kaleva.fi
Venäjän vaurastuminen pumppaa uudenlaista itseluottamusta Moskovan poliittisen johdon puheisiin. Ruplia riittää pitkästä aikaa myös armeijan uudenaikaistamiseen. Tilanteen muuttuminen heijastuu väistämättä myös Venäjän lähialueille.
Ensimmäisenä johtopäätöksiä on vetänyt Ruotsi, joka sikäläiseen avoimeen tyyliin ilmoittaa julkisesti, että Ruotsin puolustusvoimien strategista suunnittelua muutetaan Venäjän muuttuneen tilanteen vuoksi. Ruotsalaiset puolustussuunnittelijat eivät tosin puhu mistään Venäjän uhasta - tai vielä vähemmän hyökkäysuhasta - vaan siitä, että Venäjän mielenkiinto on lisääntynyt pohjoisia alueita kohtaan.
Venäjän kasvanut kiinnostus Itämerta ja muita pohjoisia alueita kohtaan puolestaan liittyy energiatoimituksiin, josta on tullut Venäjän uuden vaurauden kivijalka.
Itämeren ali Saksaan rakennettava kaasuputki ja lisääntyvät öljykuljetukset Itämerelle tuovat alueelle lisää venäläistä sotilaskalustoa. Sitä ei tietenkään tarvitse sinällään nähdä sotilaallisena uhkana, mutta Ruotsissa on varsin syvään juurtunut epäluulo Venäjän toimia kohtaan. 1950-luvun alussa Neuvostoliiton koneet ampuivat alas kaksi ruotsalaista lentokonetta, jotka vakoilivat neuvostokohteita Naton lukuun. 1980-luvulta muistamme (surullisen)kuuluisan sukellusvenejahdin, jossa saalistakin kertyi yhden sukellusveneen verran.
Kylmän sodan aikana Ruotsi oli teoriassa puolueeton, mutta se oli kaikessa hiljaisuudessa tehnyt Naton kanssa suunnitelmia läntisen avun vastaanottamisesta Neuvostoliiton hyökkäyksen varalta.
Neuvostoliiton hajottua Ruotsi teki nopeasti uuden tilannearvion. Suuren maahyökkäyksen vaaran katsottiin hälvenneen, minkä seurauksena Ruotsi alkoi ajaa alas varuskuntiaan. Samaa on tehty Suomessakin, mutta Ruotsissa tahti on ollut olennaisesti reippaampi. Ruotsin armeijan mielenkiinto kohdistui kansainvälisiin rauhanturvatehtäviin, liikkuviin yksiköihin ja huipputeknisiin kalusteisiin. Vanhat aseet lahjoitettiin balteille.
Nyt ollaan siis palaamassa vanhaan. Merkkejä suunnanmuutoksesta on ollut jo jonkin aikaa ilmassa. Suomen kanssa Ruotsi on aloittanut yhteisen merivalvonnan ja alustavasti on sovittu myös yhteisen ilmavoimien harjoitusalueen perustamisesta Merenkurkun-Perämeren alueelle. Nato-maa Norjan kanssa Ruotsi selvittää yhteistyömahdollisuudet.
Ruotsin valtiopäivät ottaa kantaa uusiin linjanvetoihin myöhemmin tänä vuonna. Asiasta näyttää kehkeytyvän melkoinen soppa, kun osa hallituksen ministereistä on jo sanoutunut irti puolustushallinnon strategien kaavailuista.
Vaikka Ruotsi on tämän päivän puolustuspolitiikassaan hyvin yhteistyöhakuinen, on Nato-jäsenyys vielä kaukaisempi mahdollisuus kuin Suomella. Ruotsin kohdalla tosin on sanottava, että se on terveen kansallismielisen itsekäs ja suunta kääntyy nopeasti, jos tarvetta ilmenee. Pohjanlahden itäpuolella muistetaan hyvin, kuinka Ruotsi pani 1990-luvun alkupuolella paperit vetämään EU:hun hiiskumatta asiasta sanallakaan Suomelle. Samaan kannattaa henkisesti varautua Nato-asiassakin.
Sekä Suomen että Ruotsin osalta tilanne on se, että maat ovat niin Nato-likeisiä kuin se vain on mahdollista olematta jäsen. Itse asiassa ne ovat paljon Nato-kelpoisempia kuin monet uudet jäsenmaat. Tarvitaan vain poliittinen päätös eli se että pistetään töpseli seinään.