Helsinki Päävalmentaja Hannu Aravirran ääni on torstaina normaalia vaisumpi. Suomen maajoukkueen ehkä kaikkien aikojen ihmeellisimmästä tappiosta on aikaa vain alle 20 tuntia. Siitä huolimatta Aravirta jaksaa yhä olla se rauhallinen ja ystävällinen ihminen, jollaisena hänet on vuosien varrella opittu tuntemaan.
Miehen sisällä myllertää varmasti, mutta ulkokuori ei anna siitä juuri merkkejä. Väsyneestä äänestä on kuitenkin helppo kuulla, että yöunet ovat jääneet normaalia vähäisemmäksi.
Keskiviikkoiltana noin vartin yli yksitoista Hannu Aravirran viimeinen ottelu Suomen maajoukkueen päävalmentajana oli ohi. Suomen 5-1-johtolukema oli kuihtunut ja Helsingin Areenan taululla oli erikoinen tulos.
Ruotsi 6 - Suomi 5.
"Sillä hetkellä oli vain uskottava kohtaloonsa", Aravirta toteaa.
Vielä muutamia sekunteja aikaisemmin sydän oli sykkinyt kiivaasti: ehkä vielä kuitenkin.
Yhtäkkia ehkä vielä kuitenkin oli vaihtunut yksinkertaiseksi kysymykseksi.
Miksi? Se kysymys on pulpahtanut Aravirran mieleen varmasti tasaisin väliajoin, mutta hän ei halua sortua tilitykseen. Pokka pitää loppuun asti.
"Kaikki, mitä on voitu tehdä, on myös tehty. Kaikki muu on turhaa jälkiviisastelua. Olemme tehneet päätöksiä, ja laittaneet niihin kaiken tietomme ja taitomme - sen jälkeen on turha jossitella. Muut saavat pohtia eri vaihtoehtoja", päävalmentaja lakaisee.
Tunteiden
jakamista
Päävalmentajan peli ei kuitenkaan loppunut loppuvihellykseen. Edessä olivat televisiokamerat, radioiden mikrofonit, lehdistön kynät ja nauhurit. Toimittajien muodostamia rinkejä, kuumaa ilmaa, hikeä, vähän hyviä kysymyksiä ja paljon huonoja kysymyksiä.
Miehen mieli olisi tehnyt varmasti jonnekin muualle, mutta velvollisuudet oli hoidettava loppuun asti.
"Se oli parin tunnin mankelointi, mutta kuuluu asiaan. Joskus median eteen joutuu häviäjänä, mutta joskus olen saanut tulla viimeiseen tilaisuuteen myös voittajana", Aravirta mainitsee.
Kuivaksi mankeloitu mies pääsi vasta reilusti keskiyön jälkeen joukkueensa seuraan. Mustanpuhuva seurue söi illallisensa ja saunoi. Juhlapuheita ei pidetty.
"Se oli yhteistä tunteiden jakamista."
Tunteissa oli varmasti jakamista, sillä Aravirran ja tuskin kenenkään muun suomalaisjoukkueen jäsenen kohdalle on tullut vastaavanlaista tappiota.
"Ei vastaavaa ole tapahtunut koskaan. Eikä kyse ole pelkästään joukkueesta - tässä draamassa oli mukana kaksi miljoonaa muutakin ihmistä", Aravirta huomauttaa.
Kokemusta
tuntemuksista
Aravirta väittää, että loppusummerin soidessa hänen mielessään ei ollut mitään ylimääräistä tunnelatausta omien jäähyväistensä vuoksi. Pudotuspeleissä tanssitaan aina nuoralla. Toinen jatkaa, toinen putoaa.
"Minulla on kokemusta näistä tuntemuksista jo lähes kuuden vuoden ajalta päävalmentajana. Olen ollut aikaisemminkin veitsenterällä: koko päävalmentajakausi olisi voinut loppua heti alkuunsa jo Naganossa 1998. Silloin voitimme puolivälierissä Ruotsin, nyt ympyrä tietyllä tavalla sulkeutui", Aravirta näkee.
Kaiken piti olla petattu Suomelle ja Aravirran jäähyväisille. MM-kisat pelattaisiin kotikentällä kuuden vuoden tauon jälkeen ja Suomen sanottiin saaneen luistimille kaikkien aikojen joukkueen.
Itse kisoissa kotikenttä muuttui raskaaksi painolastiksi ja kaikkien aikojen joukkueesta tuli kaikkien aikojen hermostunein joukkue.
Ovatko Aravirran reilun neljän vuoden aikana saavuttamat viisi mitalia sokaisseet suomalaiset? Odotetaanko jokaisesta MM-turnauksesta mestaruutta?
"Niin sen pitää ollakin. Suomella on nykyisin aina mahdollisuus voittaa mestaruus ja kaikkien pitää elää siinä odotuksessa: joukkueen, median ja katsojien. Mutta missään nimessä mestaruus tai mitali ei voi koskaan olla itsestäänselvyys", 50-vuotias valmentaja huomauttaa.
Kulta jäi
uupumaan
Hannu Aravirran pitkä maajoukkueura on ohi, mutta valmentaja palaa omalle paikalleen vaihtoaitioon parin kuukauden kuluttua HIFK:n ja 20-vuotiaiden maajoukkueen harjoituspeleissä.
Työ on perusteiltaan samanlaista, vain puitteet muuttuvat.
Vaikka Aravirta on leimattu monessa piirissä häviäjäksi, on tulevalla päävalmentajalla Raimo Summasella suuret saappaat täytettävänään. Viisi mitalia päävalmentajana on kaikesta huolimatta kova saavutus - siitäkin huolimatta, että kultamitali jäi uupumaan.
Kaikkiaan Aravirta oli maajoukkueen palveluksessa syksystä 1992 lähtien. Päävalmentajaksi hän nousi viisi vuotta myöhemmin.
"Tämä reilu kymmenen vuotta on täynnä mahtavia kokemuksia, ei voi muuta sanoa. Ympärilläni on ollut aivan upeita ihmisiä. Kyllä nämä ovat olleet niitä elämän hienoja hetkiä", väistyvä päävalmentaja herkistyy.