Kun Suomen poliittinen eliitti tänä iltana soluu Linnaan presidenttiä kättelemään, kannattaa seurata illan emännän Tarja Halosen ja vieraan Matti Vanhasen eleitä. Käsiä puristellaan ryhdikkäästi ja arvokkaasti, mutta puristuksessa on varmasti tällä kertaa enemmän voimaa kuin lämpöä.
Siinä kättelevät poliittinen voittaja ja häviäjä. Järjestyneessä maailmassa harvoin sattuu, että valtionpäämiestä nöyryytetään niin perusteellisesti kuin viikolla tapahtui.
Eikä presidentti voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Tarvittiin Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt ja hänen päätöksensä lähettää vain yksi kutsu Eurooppa-neuvoston kokoukseen ennen kuin Suomessa uskottiin, ettei EU ole sellaista ulkopolitiikkaa, jota presidentti johtaa "yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa".
Ruotsalaiset lopulta loivat Suomelle käytännön, johon suomalaiset päättäjät eivät kyenneet. Onhan tämä nöyryyttävää - ja vielä itsenäisyyspäivän alla.
Hallitus lähetti torstaina eduskuntaan selvityksen, jossa ei ole kauheasti selittämistä. Se on harvinaisen kirkasta tekstiä ollakseen virallinen asiakirja.
Selvityksessä todetaan, että "perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaan valtioneuvosto vastaa EU:ssa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä. Valtioneuvoston toimivalta ulottuu unionin koko toimialalle kattaen näin ollen myös kaikki Eurooppa-neuvostossa käsiteltävät unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvat kysymykset".
Ja vähän pitemmälle paperia lukiessa löytyy teksti: "...Suomen jäsen toimielimeksi muuttuneessa Eurooppa-neuvostossa ja Suomen edustaja Eurooppa-neuvoston kokouksissa on eduskunnalle vastuunalainen pääministeri."
Selvähän tuo. Jostakin syystä selvityksen sisältö ei tahdo millään aueta Mäntyniemen emännälle.
Käydyssä keskustelussa sosialidemokraatit tekivät itsensä naurunalaiseksi ja heittivät siinä sivussa satavuotisen poliittisen perintönsä romukoppaan. Demarit nimittäin ovat aivan tähän saakka kiitettävästi kannattaneet parlamentarisointia.
Hypätessään kannattamaan presidentin oikeutta lautaseen EU-pöydässä demarit lähtivät tekemään pahimman lajin puolue- ja valtapolitiikkaa perustuslailla. Puolue tietää, että pääsy hallitukseen tekee tiukkaa muutamissa lähimmissä vaaleissa. Jotta edes saisi jotenkin vaikutusvaltaa suomalaisessa politiikassa, pitää tukea SDP:stä lähtenyttä presidenttiä. Jos presidenttinä olisi joku muu, SDP:llä olisi toinen ääni kellossa.
Virhe käy puheenjohtaja Jutta Urpilaiselle vielä kalliiksi. Mauno Koiviston kuningastie alkoi nimenomaan siitä, että hän muistutti itsevaltias Urkki I:lle, että Suomessa hallituksen on nautittava eduskunnan, ei presidentin luottamusta. Itsestäänselvyys mursi Kekkosen ja teki Koivistosta presidentin.
Nyt on kyse hiukan samasta. Asetelma vain on vaihtunut. Koiviston aikana demari haastoi pinttyneen kepulaisen, nyt kepulainen haastaa pinttyneen demarin.
Urpilainen sai hopealautasella tilaisuuden linjata puolueen toimintaa parlamentarisoinnin suuntaan. Hänen olisi pitänyt todeta, että tässä maailmassa se on pääministeri, joka pyörittää suomalaista poliittista masiinaa. Sillä toteamuksella Urpilainen olisi tehnyt itsestään politiikan raskassarjalaisen.
Kun näin ei tapahtunut, hänet jätti varjoonsa itse don Eero Heinäluoma, jonka mukaan Suomi juonitteli itselleen vain yhden kutsukortin EU-huippukokoukseen voidakseen jättää Tarja-tädin kotiin.
Noin pulleaa potaskaa harvoin kuulee edes eduskunnasta, vaikka siellä löysän puhumisen traditio on pitkä ja hyvin kehittynyt.
Viime torstai oli pitkä askel siihen suuntaan, joka tekee Suomen tasavallan presidentistä pelkän seremoniallisen hahmon. Melkein traagista on sekin, että kokoomuksen ruotsalaisen veljespuolueen pääministerin ehdotus todennäköisesti edelleen laimentaa gallupien kärkisijoilla keikkuneen eduskunnan puhemies Sauli Niinistön haluja tehtävään.
Vuonna 2012 Suomeen valitaan valtionpäämieheksi virallinen maatalousnäyttelyjen avaaja ja Takahikiän runoviikkojen suojelija. Juuri muuta presidentiltä ei odoteta eikä edes vaadita.
Ja kaiken tuon muutoksen takana on mies, jota on moitittu värittömäksi jahkaajaksi, heikoksi johtajaksi ja mitä vielä.
Pääministeri ja puoluejohtaja Matti Vanhanen on yllätyksiä täynnä.