Ruotsi pääsi tänä vuonna ensimmäiselle sijalle yhdysvaltalaisen tutkimusryhmän vertailussa, jossa tarkastellaan, kuinka hyvin rikkaat maat auttavat kehitysmaita. Suomi on Commitment to Development Index -listalla sijalla kymmenen.
Center for Global Development ottaa vertailussaan huomioon muun muassa kehitysavun määrän ja laadun, kaupan, sijoitukset, maahan tulleiden maahanmuuttajien määrän, ympäristönsuojelun, rauhanturvaamisen, asekaupan epädemokraattisiin maihin, kehitysmaille myönnetyt tutkimusmäärärahat ja sen, estävätkö maan patenttilait esimerkiksi lääkkeiden saamisen köyhien ulottuville.
Ruotsin nostivat kärkisijoille kehitysavun määrä ja laatu, suuren maahanmuuttajamäärän vastaanottaminen ja vähäiset kasvihuonepäästöt.
Ruotsin perässä kymmenen kärjessä ovat Tanska, Hollanti, Norja, Uusi-Seelanti, Irlanti, Espanja, Australia, Itävalta ja Suomi. Häntäpäässä on Etelä-Korea, jonka lisäksi häntäviisikkoon kuuluvat Japani, Sveitsi, Kreikka ja Italia.