Ruotsin vaalien suurin voittaja oli kansapuolue, mutta merkittävin menestyjä oli sosiaalidemokraattinen puolue. Näkyvimmät epäonnistujat olivat kokoomus ja mielipidemittaukset.
Porvaripuolueiden tiukka rynnistys kohti hallitusvaltaa kariutui Ruotsin sunnuntaisissa vaaleissa siihen, että maltillinen kokoomus menetti kertaheitolla peräti noin 400 000 äänestäjää. Vaikka kansanpuolue kasvatti samaan aikaan ääniosuutensa liki kolminkertaiseksi edellisistä vaaleista, se ei riittänyt nostamaan oikeistorintamaa sosiaalidemokraattien ja heidän liittolaistensa ohi. Kansanpuolueen puheenjohtajana menestyksekkään kampanjan vetänyt Lars Leijonborg joutuu katkerasti toteamaan, että vaalivoitolla ei ole nyt paljon käyttöä.
Porvaripuolueiden, erityisesti kokoomuksen puheenjohtajan Bo Lundgrenin lupaama valtava veroale ei sittenkään ollut riittävä houkute, kun toisessa vaakakupissa olivat sosiaalidemokraattien painottamat hyvinvointipalvelut ja työpaikat. Lisäksi oikeistopuolueet ryhtyivät korostamaan yhteistyön merkitystä liian myöhään, vasta aivan vaalien aattona. Ne kiistelivät pitkään siitä, kuka olisi paras pääministeri.
Mielipidetiedustelujen ennakoima tasaväkinen ja jännittävä ottelu hallitusvallasta vaihtui jo tuloslaskennan varhaisvaiheissa tietoon, että sosiaalidemokraattien johtaja Göran Persson luotsaa myös seuraavaa hallitusta. Demarit olivatkin vaalien menestyjä saadessaan kolmen ja puoli prosenttiyksikköä aiempaa enemmän ääniä ja 13 parlamenttipaikkaa lisää.
Vaikka vasemmistopuolue samalla menetti hieman, hallitusblokkina parlamentissa esiintynyt vasemmisto ja vihreät kokosivat liki 53 prosenttia äänistä. Näin Persson pystyy taas kokoamaan sosialidemokraattisen hallituksen ja tukeutumaan valtiopäivien äänestyksissä tuttuihin liittolaisiin.
Tulos merkitsee Ruotsin valuuttapolitiikkaan vakautta, joka on suomalaisittain ja koko EU:n kannalta myönteistä. Maa jatkaa hidasta, mutta määrätietoista kulkua kohti rahaliittoa. Asiasta tullaan järjestämään Perssonin lupauksen mukaan kansanäänestys.
Osanotto vaaleihin jäi alhaisemmaksi kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan. Suomalaisittain 79 olisi mitä mainioin äänestysprosentti, mutta Ruotsissa neljä vuotta sitten valtiopäivävaaleihin osallistui 81,4 ja 1994 peräti 86,8 prosenttia äänioikeutetuista. Huipussaan ruotsalaisten vaali-into oli vuonna 1979, jolloin äänestysprosentiksi tuli 91,8. Suomessa sellaisesta osanotosta ei uskalleta uneksuakaan, mutta Ruotsissa pidetään 80 prosentin alitusta häpeärajana. Samaan tapaan kuin Suomessa myös Ruotsissa vaaleissa nukuttiin alueilla, missä tulotaso on keskimääräistä alhaisempi.
Tulosten selvittyä länsinaapurissa alkoikin kiivas keskustelu äänestysaktiivisuudesta ja mielipidemittauksia tekevien laitosten epäonnistumisista. Monet poliitikot miettivät keinoja, kuinka eriarvoistumista ja siitä aiheutuvaa vapaaehtoista syrjäytymistä kyettäisiin ehkäisemään. Se saattaa osoittautua hankalaksi tehtäväksi. Vaikka ruotsalaiseen perinteeseen on kuulunut yhdessä tekeminen ja osallistuminen, myös sikäläinen yhteiskunta on muutospaineissa.
Puoluemittauksia tekeviltä laitoksilta vaaditaan menetelmien kohentamista. Tosin myös Ruotsissa muistutettiin, että aina on syytä odottaa vaalitulos ennen kuin ryhdytään jakamaan valtaa. Se on myös suomalaisille pätevä ohje.