Ruotsi auttoi Suomea EM-sar­jas­sa

Ruotsi pelasi torstai-iltana Tukholmassa Suomen pussiin voittamalla jääkiekon EM-sarjan päätösturnauksen ottelussa Tshekin 4-1 (2-1, 1-0, 1-0).

Tukholma Ruotsi pelasi torstai-iltana Tukholmassa Suomen pussiin voittamalla jääkiekon EM-sarjan päätösturnauksen ottelussa Tshekin 4-1 (2-1, 1-0, 1-0). Ruotsi siirtyi samalla kotiturnauksessaan sarjataulukon kärkeen.

Tshekki haki ottelusta voittoa, joka olisi nostanut sen tasapisteisiin Suomen rinnalle maajoukkueiden epävirallisessa EM-sarjassa. Ruotsi oli kuitenkin hereillä ja iski terävästi vastahyökkäyksistä. Sellaisesta teki 1-0 kuuden minuutin jälkeen Magnus Johanssonin syötöstä Niklas Andersson, kun Ruotsi pelasi yhden miehen alivoimalla.

Ruotsin ykköspelaaja oli hyvin torjuneen Frölunda-maalivahti Henrik Lundqvistin ohella kakkosketjun laitahyökkääjä Johan Davidsson. Vuonna 1998 Suomen mestaruuden HIFK:ssa voittanut Davidsson nöyryytti Tshekin maalivahtia Adam Svoboda kahdesti. Molemmat osumansa HV 71:n hyökkääjä viimeisteli ylivoimalla.

Davidsson teki 2-0 ensimmäisen erän puolivälissä Ronnie Sundinin syötöstä. Davidssonin ottelun puolivälin 3-1-maalin aikana Tshekistä olivat yhtä aikaa rangaistusaitiossa SM-liigasta tutut Tomas Kucharcik (HPK) ja Robert Kantor (HIFK). Magnus Kahnberg iski loppunumerot 4-1 tyhjään maaliin.

Tshekin tappio tiesi sitä, että Suomen johto EM-sarjassa venyi torstain jälkeen kolmeen pisteeseen. Venäjä on Suomesta viiden pisteen päässä, eli omaa vielä teoreettiset mahdollisuudet epäviralliseen Euroopan mestaruuteen.

Suomelle riittää neljännen peräkkäisen Euroopan mestaruutensa sinetiksi yksi piste sunnuntain päätösottelusta Ruotsia vastaan. Käytännössä tavoitteen toteuttaminen vaatii yltämistä tasapeliin varsinaisella peliajalla. (STT)

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä