Jääminen euron ulkopuolelle heikentää ajan oloon Ruotsin asemaa. Äänestystulos oli kansalaisten selvä protesti, mutta sillä ei käännetä kehityksen suuntaa.
Ruotsalaiset päättivät jäädä euroalueen ulkopuolelle kansanäänestyksellä, joka ei jättänyt mitään jossittelun sijaa. Tuloksen selvyys onkin äänestyksen paras seuraus. Se ei jätä mitään sijaa pohdinnoille, että ulkoministeri Anna Lindhin murha olisi heilauttanut mielipiteitä tilapäisesti ja keinotekoisesti. Ruotsin kansan enemmistön mielipide on yksiselitteinen, ja kuluu väistämättä vuosia, ennen kuin uusi yritys menemiseksi mukaan eurovyöhykkeeseen on mahdollista.
Siihen mennessä Baltian maat ja Puola ovat jo EU:ssa mukana. Euroon siirtymisen aikataulu niissä on yhä epäselvä, mutta se ei välttämättä vaadi muutamaa vuotta pidempää siirtymäaikaa. Silloin Suomi ei ole enää Itämeren alueen ainoa saareke, jossa yhteisvaluutta on käytössä. Ainoa euroa käyttävä pohjoismaa se on, elleivät tanskalaiset päätä tulla mukaan. Ruotsin tulos ei välttämättä heidän linjauksiinsa vaikuta.
Demokratia Ruotsissa on puhunut, mutta Perämeren itärannalta katsoen ei ole mitään aihetta iloita syntyneestä tilanteesta. Sama valuutta olisi selvästi helpottanut kanssakäymistä läheisimmän naapurimaan kanssa. Suomalaisten arkikokemuskaan ei tue näkemystä, että siirtyminen euroon heikentäisi oleellisesti demokratiaa tai itsenäisyyttä. Päinvastoin se on tuonut täällä talouteen selvää vakautta.
Tältä pohjalta Suomen johtavat poliitikot ottivat kilvan kantaa Ruotsin rahaliittoon liittymisen puolesta. Hälytyskellojen olisi silti kannattanut soida jossakin vaiheessa: ei ole erityisen hyvää politiikkaa sekaantua vahvasti toisen maan asioihin ennen kansanäänestystä, jossa kansan tiedetään olevan vahvasti jakautunut.
Nyt Suomen eliitti samaistui Ruotsin eliittiin, joka sai kansalta pahan kerran nenilleen.
On laskettu, että euroa kannattaneiden puoluejohtajien puolueet edustivat 80 prosenttia Ruotsin parlamentin paikoista. Silti heidän linjansa taakse asettui vain noin 40 prosenttia äänestäjistä. Tällaiseen tulokseen johtaneissa syissä riittää pohdittavaa pitkäksi aikaa.
Ei-kanta oli vahvasti juurtunut Ruotsiin jo ennen viime päivien tapahtumia. Kyllä-puolella oli käytettävissään suuret resurssit ja näkyviä kärkinimiä, mutta mikään ei tehonnut. Kansalaisten enemmistö ei yksinkertaisesti luottanut siihen sanomaan, jota heille ylhäältä päin työnnettiin, vaan epäily voitti. Lisäksi vaikkapa Saksan ja Ranskan kehno taloustilanne todisti kaikille sen, ettei eurokaan itsessään estä vaikeuksia.
Ruotsalaiset ovat laajalti olleet pettyneitä maan EU-jäsenyyteen ja olleet mukaan tavallaan vain puolella jalalla. Lisäksi maassa toimii vahvoja ja äänekkäitä kansalaisliikkeitä, jotka ovat pitäneet kritiikkiä yllä. Yhteiskunnan asenneilmasto on selvästi toinen kuin Suomessa, ja muutosvastarinta on vahvaa. Sunnuntain tuloksessa ilmeisesti kiteytyi epämääräinen protesti, joka liittyy paljon laajempiin kysymyksiin kuin vain euroon.
Vahvasti euroa puolustanut Ruotsin talouselämä on nyt toisella puolella kuin maan kansalaisyhteiskunnan enemmistö. Tämä ei lupaa tulevaisuudelle hyvää. Myös Ruotsin normaali poliittinen koneisto heikkeni selvästi. Pääministeri Göran Persson jatkaa, mutta Lindhin murha ja kansanäänestyksen tulos ovat hänelle valtavia tappioita.
Sunnuntain tuloksesta kuoriutuu vähitellen esiin erilainen Ruotsi. Kruunun säilyttäminen ei ole merkki itseluottamuksesta, vaan käpertymisestä sisäänpäin.