Ruotsi juhlii lauantaina omaa megamediatapahtumaansa, kun kruununprinsessa Victoria ja Daniel Westling menevät naimisiin. Maan lehdistö on kohunnut tapahtumasta viikkoja, ellei kuukausia.
Naapurin häärieha kiinnostaa myös meitä suomalaisia ja näkyy meidän mediassamme, vaikka paljon löytyy myös niitä, joita ruotsalaisten huuma kummastuttaa. Toki on ymmärrettävää, että kuninkaallinen loisto kiehtoo siinä missä esimerkiksi viihdemaailman tähtien tekemiset.
Suomen ja Ruotsin suhdetta sanotaan isoveli-pikkuveli-asetelman kaltaiseksi. Monessa asiassa ruotsalaiset ovat meitä parempia - muussakin kuin jääkiekossa. Ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta on ollut meilläkin mallina vuosikymmeniä. Ruotsi kykeni vastaanottamaan valtavan määrän suomalaisia siirtolaisia 1960- ja 70-luvuilla.
Ruotsalaisten rentous, sosiaalisuus ja niin monessa asiassa onnistuminen on käynyt Suomessa kateeksi, mistä johtunee meilläkin toisinaan tavattava ruotsalaisvihamielisyys. Maa on ollut aina meitä edellä tasa-arvossa.
Mistä sitten johtuu, että maassa, jossa sinutellaan pääministeriäkin, elää edelleen vahvana kuninkaallinen instituutio? Nyt meneillään oleva häähumu vain vahvistaa sen asemaa ja huomiota. Ruotsin kuninkaallisia katsotaan maassa ylöspäin, ja hovin asema on kiistaton, vaikka suosio on mielipidemittausten mukaan ollut jonkin verran laskussa.
Hääparin loistoa varjostaa morsiamen sisaren Madeleinen saama julkisuus ja taannoinen eroprosessi. Nytkin näyttää siltä, että tuhlaajatyttären kotiinpaluu vie huomiota hääprinsessalta. Asia on ollut hieman kiusallinen kuningas Kaarle XVI Kustaalle.
Instituutiona monarkia on ollut Ruotsissa kaiken arvostelun yläpuolella, vaikka maassa halutaan nimenomaan keskustella asioista. Ruotsalaiset usein toivovat, että asioista esitetään kriittisiäkin näkemyksiä tavalla, jossa asiat riitelevät, eivät ihmiset.
Ehkä ruotsalaiset tarvitsevat kuninkaallisia vastapainoksi kaikelle heidän luonteenomaiselle toiminnalleen. Kyynisimmätkin voivat unelmoida hetken aikaa satuhäiden parissa ja katsoa silloin tällöin ylöspäin kuninkaanlinnan torneihin.
Ei pidä unohtaa, että Suomikin on joskus ollut osa Ruotsin kuninkaan valtakuntaa, vaikka aikaa on kulunut paljon. Olisiko meillä tarvetta arvostetulle päämiehelle, joka edustaisi suomalaisia maailmalla ilman poliittista valtaa? Ruotsissakin kuningas muuttui vallattomaksi edustushenkilöksi vasta 1970-luvulla.
Aika paljon siihen suuntaan on menossa oma tasavallan presidentti -instituutiomme, jos perustuslakiuudistus toteutetaan. Presidentistä tulee uudistuksen jälkeen kenties arvostettu päämies, jolla on paljon henkistä valtaa, mutta politiikan teko jää poliitikoille.
Ruotsin kuningas on tunnettu ja arvostettu maailmalla. Suomeen mahdollisesti valittavan uudenlaisen presidentin on kaapattava arvostus itse. Riippuu siitä, millaisia ehdokkaita tehtävään aikanaan tulee ja millaisen kansa valitsee, saammeko kuninkaallistyylisen vai perinteisen presidentin.