Ruot­sa­lai­set pysyvät yhä kauem­min työ­elä­mäs­sä

Yhä useampi 60 vuotta täyttänyt ruotsalainen aikoo jatkaa töiden tekemistä vielä muutaman vuoden. Yhdeksi syyksi arvellaan uutta eläkejärjestelmää, joka palkitsee työelämässä kauan sinnittelevän.

Yhä useampi 60 vuotta täyttänyt ruotsalainen aikoo jatkaa töiden tekemistä vielä muutaman vuoden. Yhdeksi syyksi arvellaan uutta eläkejärjestelmää, joka palkitsee työelämässä kauan sinnittelevän.

Kymmenkunta vuotta sitten 62-vuotiaista ruotsalaisista miehistä työelämän palveluksessa oli enää 55,9 prosenttia ja naisista 48,6 prosenttia ikäluokasta.

Aikainen töistä irtautuminen iti yhä useamman mielessä ja suuntausta ruokkivat elinkeinoelämän huippujohtajien eläkesopimukset.

Viime aikoina on tapahtunut kuitenkin voimakas käänne ja nykyisin 62-vuotiaista miehistä 66,1 prosenttia ja naisista 58 prosenttia on yhä työelämässä. "Yhä harvempi epäilee, etteikö jaksaisi töissä 65-vuotiaaksi. On tapahtunut selvä asennemuutos", arvioi uutistoimisto TT:n haastattelema professori Eskil Wadensjö Tukholman yliopiston sosiaalitutkimuksen laitokselta.

Yksi selitys myöhäisemmälle työelämässä pysymiselle on se, että ihmisiä ei enää osteta suotuisin ehdoin ulos työelämästä ja eläkkeelle kuten 1990-luvun talouskriisin vuosina oli tapana. Toinen syy on Ruotsin uusi eläkejärjestelmä.

Verkkosivuillaan Ruotsin yleinen vakuutuskassa innostaa jatkamaan töissä esimerkkilaskelmalla:

Jos vuonna 1950 syntynyt ja 19 000 kruunua (2043 euroa) kuukaudessa ansaitseva Gudrun jää eläkkeelle 61-vuotiaana, hänen eläkkeensä on 8 600 kruunua ( 924 euroa). Jos hän jää eläkkeelle 65-vuotiaana, eläke on 12 000 kruunua (1230 euroa), ja 70-vuotiaaksi töissä jaksavan Gudrunin eläke olisi 70-vuotiaana 18 300 kr/kk (1 957 euroa).

Ilmoita asiavirheestä