Suomalaisen ruokakalan tuotanto on nousussa. Suomessa kasvatettiin viime vuonna noin 14,4 miljoonaa kiloa ruokakalaa, mikä on noin 1,6 miljoonaa kiloa enemmän kuin vuotta aiemmin. Valtaosa viljellystä kalasta on kirjolohta.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastojen mukaan ruokakalan tuottaja-arvo nousi, sillä kalankasvattajat saivat kirjolohesta lisäksi korkeampaa hintaa kuin edellisvuonna. Euroissa tuottaja-arvo nousi 37,6 miljoonasta eurosta 44,1 miljoonaan euroon.
Ruokakalan tuotanto on edelleen keskittynyt pääosin Lounais-Suomen rannikkoalueelle ja Ahvenanmaalle. Näillä alueilla tuotettiin vajaat kaksi kolmasosaa koko maan kasvatetusta ruokakalasta.