Annos oli taiten aseteltu: riisi, wokatut kiinankaalit, chilikurkut, naudansuikaleet ja setsuanilaiset munakoisot kaikki omissa lokeroissaan kiiltäväntummalla lakkapuutarjottimella. Kantonilaisen hotelliravintolan kokki oli rakentanut aterian juuri siten kuin kiinalaiset kuvittelevat länsimaisen isonenän ruokansa haluavan.
Mutta voi miten tylsä se oli. Ei potkua, ei omaleimaisia makuelämyksiä tai ainesyhdistelmiä. Munakoisojen setsuanilaisuudesta eli chilin tulisesta hivelystä ei ollut tietoakaan. Tuosta ateriasta ei keskustelua syntyisi. Se syötäisiin kiinalaisten kanssa jähmeän hiljaisuuden vallassa, puikkoja innottomasti siirrellen. Ei maiskuteltaisi, ei kerrottaisi rasva suupielistä roiskuen uusimpia juoruja eikä lujitettaisi ystävyyttä.
Toista oli Guangxissa, Etelä-Kiinan meren rannikolla muutama sata kilometriä Kantonista länteen.
"Nämä meidän hiekkamadot ovat kuule tosi hyviä. Odotas kun saat ne inkiväärin ja valkosipulin kanssa haudutettuina. Tai sitten täytettyinä!"
Isäntien kasvoilla paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta. Pyöreään pöytään kannettiin kukkuravadeittain sormenpituisia hiekkamatoja, kotiloita, kalmareita ja höyrytettyjä jokisammakoita lootuksenlehden päällä.
Saattoi vain nuoleskella äänekkäästi huuliaan: voi kun päästäisiin jo käsiksi!
Kiinalainen syö kaikkea, mikä liikkuu, paitsi polkupyöriä, sanonta kuuluu. Kun hän näkee ankan lipuvan tyyntä lammenpintaa riippapajun lehvästön varjoon, hän saattaa hyvinkin ajatella näyn kauneutta ja vertauskuvallisuutta. Mutta sen jälkeen hänen tottuneet silmänsä todennäköisesti punnitsevat, kynivät ja pilkkovat lintuparan. Maistuisiko se parhaalta nahka ritisevän rapeaksi paahdettuna, riisiviinissä ja soijassa haudutettuna vai pikimustaksi savustettuna? Vaihtoehdot jatkuvat kunnes lintu on lipunut näkyvistä. Silloin tilalle onkin lentänyt, ryöminyt tai tassutellut jo uutta kulinaarista mietittävää.
Myös Pekingin olympialaisten kisavieras saa suuhunsa lähes koko eläin- ja kasvikunnan kirjon jos horjahtaa vähänkin sivuun turistiravintoloiden taikapiiristä. Vierailijalta vaaditaan silloin tilannetajua, sillä Kiinassa jos missä ruoka ei ole vain ruokaa. Hyvä ruoka- ja juomakulttuurin tuntemus on parin vuosituhannen ajan ollut sosiaalisen kanssakäymisen tärkeimpiä avuja. Kymmenestä merkittävimmästä alueellisesta keittiöstä haarautuu tuhansia pienempiä paikallisia ruokaperinteitä. Kaikilla on tulisieluiset kannattajansa ja oppimestarinsa.
Qiu Xiaolongin nyky-Shanghaihin sijoittuvissa dekkarikirjoissa rikoksia ratkova kiinalaiskomisario Chen käyttää melkein puolet kirjan sivuista syömiseen, ruoasta keskustelemiseen, aterioittensa suunnitteluun tai niiden muistelemiseen. Ruoasta puhuminen ja siitä näkyvästi nauttiminen säätävät kaikkien neuvottelujen, tutustumisten ja ylipäätään tapaamisten edistymistä ja onnistumista. On vaarattomampaa arvostella puhemies Maoa kuin isäntien tarjoamaa ateriaa.
Kunnon kiinalaisateria on sekasortoiselta vaikuttava esitys. Pyöreän pöydän ympärille kerääntynyt joukko saalistaa syömäpuikot viuhuen pyöriviltä tarjottimilta, tarjoilee makupaloja kymmenestä kiposta naapurilleen, maiskuttelee ja röyhtäilee tehostetusti ja huutaa toistensa puheen yli.
Mellakkaa jatkuu pari tuntia ja se katkeaa kuin veitsellä leikaten. Yhtäkkiä huone on tyhjä, sillä jokainen syömäri on luikkinut omille teilleen heti kun viimeinen annos on loppunut. Pöytä on sen näköinen kuin sillä olisi temmeltänyt lauma nälkäisiä kulkukissoja. Kupit hujan hajan, riisikokkareita ja öljytahroja liinalla ja lattialla.
Rento ateria sisältää runsaasti pinnanalaisia merkityksiä. Ei pidä ihmetellä, jos alkudrinkkien aikana tavattu hauska uusi tuttavuus luiskahtaakin aivan toiseen päähän pöytää. Ei hän välttele, vaan toimii vain ryhmänsä sisäisen voimatasapainon mukaisesti. Isännän paikka pyöreässä pöydässä on katsesuunta ovea kohti, kunniavieras oikealla puolellaan. Muut asettuvat kovasta ytimestä poispäin arvojärjestyksessä siten että nuorimmat ja vähäisimmät istuvat selkä ovea kohti.
Koska ruoka on vakava asia, kiinalaisaterialta ei myöhästytä. Lounas alkaa yleensä ennen puolta päivää, illallinenkin jo kuudelta. Sen mukaan on syytä suunnitella työtapaamisensakin. Turha ehdottaa neuvottelua yhdeksitoista - silloin herra Wu ja neiti Liu valmistautuvat jo syömään.
Aterian aikana solmitaan tuttavuuksia - puhumalla ruoasta. Sen kautta pääsee turvallisella tavalla myös vakaviin aiheisiin. Onpas kaikki nyt kallista, porsaankylkikin! Niin, mitä muuten arvelet - miksi oikein elintarvikehinnat nousivat viime vuonna peräti 18 prosenttia?
Vanhahtavalla keskustelunavauksella "oletko syönyt jo riisisi?" puolestaan voi rakentaa kepeästi aasinsillan Kiinan yhteiskunnallisiin muutoksiin kuten rautaisen riisikulhon murenemiseen. Rautainen riisikulho, tie fan wan, tarkoitti vuosikymmenien ajan kiinalaisille varmaa työsuhdeturvaa. Valtio takasi kaikille kansalaisilleen elinikäisen työpaikan.Malli murtui 1980-luvulla, jolloin kommunistipuolue käynnisti Deng Xiaopingin johdolla Kiinan nopean siirtymisen kohti valtiojohtoista markkinataloutta. Sen jälkeen valtionyhtiöt ovat irtisanoneet kymmeniä miljoonia työntekijöitä ja Kiinan työttömyysaste noussut 8-15 prosentin välille. Työmarkkinat ovat mullistuneet, kun työpaikan saa vaihtaa vapaasti toiseen ja työtä etsiä oman asuinpaikkansa ulkopuolelta. Mitähän siitäkin seuraa?
Ruoan kautta peilataan vieraan sivistyneisyyttä. Kiinalaiseen keittiöön perehtymällä voi nostaa omaa statustaan paremmin kuin käyntikorteilla, joiden tittelit ja yritysnimet merkitsevät kiinalaisille sittenkin vain hyvin vähän. Enemmän painaa, jos vaikka sutkautat ruoan merkityksestä:
Niin, vastasihan Konfutsekin jo 2 500 vuotta sitten häneltä neuvoja pyytäneelle Wein ruhtinaalle Lingille, että "lihan valmistuksen olen oppinut, mutta sotataktiikasta en tiedä mitään".
Äläkä lannistu edes, kun saat kulhoosi Vuosituhantisen Munan, jonka mustanvihreä keltuainen huokuu kitkerää pissanhajua ja valkuainen tytisee ruskeana hyytelönä. Sehän on sittenkin vain kananmuna, jota on säilötty kuukausien ajan ikiaikaisella taitavalla tavalla: kiehuvasta teestä, savesta, mudasta, sammuttamattomasta kalkista ja puutuhkasta sekoitetussa mönjässä.
Käännä uhka mahdollisuudeksi sotastrategi Sun Tzun tavoin, tarraa ahnaasti kananmunaan ja huokaise:
"Ah kun vielä saisi joskus suolattuja ankanmunia höyrytettyinä ja murennettuina löysään congee-riisivelliin. Se ihana oranssi keltuainen - tulee ihan mieleen miltä se maistuu lootuksensiementahnan kanssa kuukakuissa kun katsellaan kirpeässä syysyössä täyttä kuuta kuujuhlan aikaan..."
Siinä on runoa ja tyylitajua kerrakseen. Asiasi edistyy, oli se mikä tahansa.