Ruoka loppui kesken kes­kus­tan il­ta­juh­las­sa

Keskustan iltajuhla Santaparkissa lauantai-iltana ei sujunut odotusten mukaan.

Iltajuhlaan osallistuneet saivat halutessaan 30 euron hintaisesta iltakortin hinnasta puolet takaisin.
Iltajuhlaan osallistuneet saivat halutessaan 30 euron hintaisesta iltakortin hinnasta puolet takaisin.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Keskustan iltajuhla Santaparkissa lauantai-iltana ei sujunut odotusten mukaan.

Pitkän kokouspäivän päätteeksi puoluekokousväki kuvitteli tulleensa illalliselle, kun tarjolla olikin vain pientä iltapurtavaa. Ruoka loppui kesken.

Uusi puoluejohto joutui kuuntelemaan korvat punaisina kiukkuista palautetta.

Puoluesihteeri Timo Laaninen pyysi sunnuntaina kokousväeltä anteeksi huonoja järjestelyjä.

Iltajuhlaan osallistuneet saivat halutessaan 30 euron hintaisesta iltakortin hinnasta puolet takaisin.

Laanisen mukaan atmosfääristä ja puoluejohdon läsnäolosta voi maksaa 15 euroa.

Puheenjohtaja Juha Sipilä tunnusti, että järjestöväen edessä tuli tehtyä ensimmäinen moka, kun hän oli käynyt kannustamassa jonon häntäpäällä, että odotus kannattaa.

Ilmoita asiavirheestä