Kainuun museon johtajalla Antti Mäkisellä on suunnitelmia keskellä kaupunkia sijaitsevien linnanraunioiden kulttuurikäyttöä varten. Mitä tuleman pitää, ei vielä tässä viikonvaihteessa selviä.
Pohjaa tulevalle toiminnalle antaa yleisökysely, joka toteutettiin perjantai-iltana Confessiones - Tunnustuksia-näytelmän ensi-illassa.
Mäkinen seisoi henkilökohtaisesti jakelemassa kyselylomakkeita esitykseen linnanportaita laskeutuvalle yleisölle. Kyselyssä kerättiin mielipiteitä lähinnä raunioiden kulttuurikäytön mahdollisuuksista.
Lapin yöstä Kainuun kesään
Rovaniemeläisellä professori Juha Pöyhösellä tuskin oli aavistustakaan, kuinka hyvin kesäiseen Kainuuseen sopii hänen alkutekstinsä, joka tehtiin kymmenen vuotta sitten helmikuussa Lapin yliopiston Oikeuden yöhön.
Seppo Heinola oli tuolloin kiinnitettynä Rovaniemen silloiseen kaupunginteatteriin. Nyt hän on työstänyt Pöyhösen pienoisdialogin Confessiones: Tunnustuksia -näytelmäksi, jossa hänellä itsellään on suurinkvisiittorin rooli, ja jonka Paavo Liski on ohjannut.
Näytelmä ajoittuu muodikkaaseen keskiaikaan, 1300-luvun Pariisiin, jolloin Kajaanin linnasta ei ollut vielä tietoakaan. Se syntyi vasta 300 vuotta myöhemmin. Linna on tänä vuonna 400-vuotias.Tai ensi vuonna. Tai vuonna 2007.
Kaikki nämä vuodet esiintyvät Reijo Heikkisen Kajaanin linna -kirjassa, mutta vuotta 1604 kajaanilaiset ovat selvästikin päättäneet pitää parhaana vaihtoehtona, koskapa linnanrauniot ovat juhlakaluna tälläkin hetkellä ainakin kolmella eri tapaa: meneillään oleva runoviikko pitää niitä yhtenä näyttämönään, linnan vaiheista on Kainuun Museossa meneillään näyttely ja siitä on ilmestynyt tuo kirja.
Maaginen kehä
Jyhkeät katottomat rauniot, joiden muurit piirittävät sekä esiintyjät että yleisön, muodostavat maagisen kehän. Ihmisoikeuksia pohtiva vakavahenkinen esitys saa näistä historiaa huokuvista lavastuksistaan lisävoimaa, kun muhkean kardinaalinpunaisiin kamppeisiin sonnustautunut, nautiskelijalta vaikuttava suurinkvisiittori (Heinola itse) ja hänen nuori kirkasotsainen kirjurinsa (Juho Saharinen) käyvät henkien taistoa.
Näytelmässä oikeaoppinen eli suurinkvisiittori leimautuu kaksinaismoralistiksi ja väärintekijäksi, sympatiat painuvat henkilökohtaista rohkeutta osoittavan ja toisen tien valitsevan nuoren kirjurin puolelle.
Tunnin mittainen varsin filosofinen näytelmä on juuri nyt ajankohtainen, koska siinä pohditaan oikeutta kiduttaa, kun kysymys on mielipidevangeista ja uskonnollisten näkemysten eroista. Nykykatsojan ajatukset ajautuvat moneen kertaan Irakin sotaa edeltäneisiin, sen aikaisiin ja sen jälkeisiin ihmisoikeusrikoksiin.
Kajaanin linnan muurit ovat nähneet todellisiakin mielipidevankeja, sillä linnan kuuluisin vanki oli JohannesMessenius, 1600-luvun historioitsija ja katolisista vehkeilyistä epäilty. Hän oli karkotettuna Kajaanin linnaan 1616-1635.
Runoviikon keskiaikaan sijoittuva näytelmä sopii hyvin paikkaan siksikin, että linnaa voidaan pitää rakenteeltaan keskiaikaisena. Tästä kertoo Heikkinen kirjassaan.
Hän paljastaa, että linna oli alunperin tarkoitus rakentaa Petäisenniskan yläpuolella olevaan Linnasaareen, mutta saaren maahiset tekivät tyhjiksi rakentajien urakan, joten linnan paikaksi valittiin Koivukosken ja Ämmäkosken välinen pieni luoto, jolla se nyt sijaitsee.
Kun linnaa alettiin 400 vuotta sitten rakentaa, sen muurauskalkki otettiin Paltamon Melalahdesta. Viime kesänä linnaa kunnostettiin poistamalla muurikivien välistä heikkolaatuista kalkkia ja injektoimalla muurien sisärakenteita. Myös sortumavaarassa olleita ikkuna- ja kulkuaukkoja vahvistettiin, kirjoittaa Heikkinen linnan historiansa alussa ja lopussa.
Kunnostustyöt, jotka jatkuvat vielä muutaman vuoden, tekevätkin tästä romanttisesta paikasta hienon ja turvallisen kulttuuritilaisuuksien paikan. Etenkin, kun tarkoitus on rakentaa vielä kevyenliikenteen silta Rantapuiston ja Linnansaaren välille.
Raunioromantiikkaa ja aisakoukkuja
Rauhoittuminen raunioromantiikan keskelle filosofista näytelmää katselemaan saa lisäarvoa, jos lukee Heikkisen kirjan sekä käy vielä kaiken päälle Kainuun Museon näyttelyssä.
Siellä linnan vuosisatainen elämä herää eloon etenkin kun katselee vitriiniä, jossa linnasta löydetyt esineet kertovat, että siellä on ollut myös eläimiä. Vitriineissä on nimittäin ruostuneita kuolaimia, kannuksia ja asiakoukkuja. Samalla voi pohdiskella linnan muinaisten asukkaiden terveydentilaa, sillä koski sen ympärillä ei koskaan jäätynyt, minkä seurauksena kosteus oli ainaisena ongelmana, kuten Heikkinenkin kirjassaan muistuttaa.
Kun linna oli jo raunioina, hyödynnettiin raunioromantiikkaa. Etenkin kuvataiteilijoita se on lumonnut. Museon näyttelyssä on siitä monien taiteilijoiden esimerkkejä.
Omega-Teatteri: Confessiones - Tunnustuksia. Runoviikko linnanraunioilla.
Reijo Heikkinen: Kajaanin linna. Västinki vuosisatojen virrassa. Kainuun Museo ja Lönnrot-instituutti.
Kajaanin linna. Näyttely Kainuun Museossa 1.9. saakka.