Ru­non­ke­rää­jä ajat­te­li itsekin ero­ti­ca-ko­koel­man jul­kais­ta­vak­si

Lönnrot itsekin ajatteli erotica-kokoelmansa julkaistavaksi tai levitettäväksi käsikirjoituksena erilaisiin piireihin, uskoo kansanrunousarkiston tutkija Senni Timonen.

Tutkimatta ja julkaisematta. Elias Lönnrotin keräämien kalevalaisten seksirunojen kokoelma koostuu 18 eripituisesta runosta.
Tutkimatta ja julkaisematta. Elias Lönnrotin keräämien kalevalaisten seksirunojen kokoelma koostuu 18 eripituisesta runosta.
Kuva: Seppo Haavisto/com.pic

Lönnrot itsekin ajatteli erotica-kokoelmansa julkaistavaksi tai levitettäväksi käsikirjoituksena erilaisiin piireihin, uskoo kansanrunousarkiston tutkija Senni Timonen.

"Tässä lukee kuudes osa. Käsittääkseni Lönnrot on ajatellut tätä Kanteleen vihkon kuudenneksi osaksi."

Lönnrotin kokoelmat Kantele taikka Suomen kansan sekä vanhoja että nykyisempiä runoja ja lauluja I-IV ilmestyivät 1828-31. Myös viides osa on jäänyt käsikirjoitukseksi.

Senni Timonen on hyvin vaikuttunut kokonaisuudesta, jollaista Lönnrot oli seksirunoista rakentamassa. Tähän mennessä niistä on julkaistu vain tunnetuimmat kansanrunotyppiset runot.

"Aikapoika-nimisessä johdantorunossa poika puhuu, että minua sanotaan koinariksi. Mutta jos oisin koinari, niin ei ois koko maailmassa yhtään neittä, jota en olisi pitänyt."

"Ajatus on hieno: pojan monologin jälkeen tulevat Koinaja, Kyrpä, Vittu, Lemmen nosto, Terskan parannus, ja sitten tulee aivan toisenlainen sarja, jota ei ole koskaan julkaistu. Ne ovat kertovia runoja ihan nimeltä mainittujen kyläläisten seksijutuista."

Senni Timonen korostaa, että Elias Lönnrot on itse järjestänyt runot näin: ensin tulevat yleiset, sitten paikalliset runot ja lopuksi monta sataa säettä pitkä opettavainen kuvaus Juuan lukkarin huonomaineisesta pojasta.

"Lönnrotille kaikki kunnia. Tämä osoittaa, että hän oli sittenkin aika ennakkoluuloton, vaikka karsi Kalevalasta pois kaiken seksin. Muuten hän on kerännyt runoja ennakkoluulottomasti. Näin pitkälle mietittyä ja laajaa erotica-kokoelmaa kuin Lönnrotilla ei ole kellään muulla."

Toinen sankari on professori Matti Kuusi, huomauttaa Timonen.

Kuusi teki Lönnrotiana 17 -kokoelmasta käsikirjoituksen 1980-luvulla ja keräsi siihen muitakin Lönnrotilta löytyviä seksirunoja. Kuusi ei vain saanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta lupaa julkaisemiseen.

"Ymmärrän kyllä, minkä takia ei. Kuusi oli kirjoittanut runot puhtaaksi, ehkä vähän stilisoinut niitä ja antanut vitsikkään nimen Valekala. Mukana ei ollut mitään selityksiä. Jos nämä julkaistaan, runot pitäisi mielestäni asiallisesti kommentoida, jolloin kokoelmasta tulisi hieno pikku vihkonen."

Lue myös:Eliaksen seksirunot ulos kaapista

Ilmoita asiavirheestä