Olemme tottuneet katusoittajiin, katumaalareihin ja jopa kävelykonsertteihin. Katurunous on uutta.
Rotuaarilla lauantaina järjestetyssä Poetry Slamissa väki vaihtui: toiset lähtivät, osa jäi. Kuulijoita kuitenkin riitti, kun tuomariston puheenjohtajan, turkulaisen runoilijan Ville Sutisen yleisön joukosta poimima tuomaristo antoi pisteitä ääneen luetulle runoudelle. Kilpailu oli osa Klassisen yön sanataidetapahtumaa.
Tiukan kilpailun jälkeen Turun kirjamessuilla lokakuun alussa pidettävään valtakunnalliseen loppukilpailuun selvisivät oululainen kemian opiskelija Mari-Tuulia Siklander ja nuori turkulainen lavarunouskonkari Jussi Lindholm. Tiukasti kannoilla oli myös kulttuurilehti Kaltion toimittaja, maisteri Paavo Heinonen.
Lavarunous eli Poetry Slam on Suomessa levinnyt Turusta. Esittämismuoto sai alkunsa 1980-luvulla Chicagossa. Ideana on, että yleisökin saa äänensä kuuluviin.
Oulussa elävän runouden soihtua kannattelee Huutomerkki-yhdistys, joka oli yksi Rotuaarin tapahtuman järjestäjistä. Poetry Slam -osakilpailu pidettiin nyt Oulussa ensimmäisen kerran, mutta vuoden kuluttua on jatkoa tiedossa, kun paikalliset aktivistit eri puolella maata järjestävät tapahtumia.
Silmin luettu ja korvin kuultu runous tavoittavat yleisönsä eri tavoin. Runoilijaltakin ne vaativat eri otetta. Lavarunous tehoaa maagisella rytmillä, mukana saa olla huumoria ja hitunen paatosta. Kovin monikerroksista tekstiä on vaikea korvin tavoittaa. Silti voittajaksi selvinneen Siklanderin tekstit ovat sellaisia, että ne toivoisi näkevänsä painettuina.
Omien tekstien ääneen lukeminen ja siihen liittyvä improvisointi vaativat runoilijalta rohkeutta ja leikkimieltä. Ne varmaan lisääntyvät kokemuksen myötä.
On melkein unohtunut, että runous oli alunperin yhteisöllistä. Poetry Slam tuo runosta esiin sen puolen. Mikä parasta, sanataide on pohjoisessa nousemassa - eikä ainoastaan lavalle. Tekijöitä ja kokijoita on nyt enemmän kuin vuosiin.