Runoilija, kääntäjä Kai Nieminen kertoo runon olevan hänelle instrumentti tai kieli. Mikään helppo soitin ei välttämättä ole kyseessä, etenkään jos ottaa todesta hänen runonsa luomisen tuskasta.
-- Ei tästä mitään tule, ei tätä kukaan osta. Paras painaa itse ja lähettää tutuille, alkaa eräs hänen lukuisista teksteistään. Joka tapauksessa vuonna 1971 esikoiskokoelmansa julkaissut runoilija ihastutti ja nauratti runoillaan yleisöä Kajaanin Runoviikolla. Runon päätteeksi saa tänä päivänä nauraa.
-- Runo on tullut luontevaksi osaksi ihmisten arkea. Se ei ole enää jotain niin vakavaa, jota vain kansalaisopiston matineassa lausutaan, Nieminen toteaa.
Näkymätön kääntäjä
Pitkän uran runoilijana tehnyt Kai Nieminen on tunnettu myös japanilaisen kirjallisuuden käännöksistään.
-- Runouden kirjoittaminen on keskustelua lukijoiden kanssa. Kääntäminen on myös keskustelua, mutta siinä kääntäjä yrittää tehdä itsensä näkymättömäksi niin, että lukija pääsee keskustelemaan alkuperäisen tekstin kanssa, Nieminen määrittelee eroja töidensä välillä.
Tällä hetkellä Niemisellä on viisivuotinen valtion taiteilija-apuraha, jonka turvin eläminen runoilijana ja kääntäjänä onnistuu. -- Ilman apurahaa en pystyisi tekemään kumpaakaan. Kukaan runoilija ei pysty pelkästään runoilla elämään, hän vakuuttaa.
Kyynisyyttä vältellen
Maallikon korvaan kokeneen runoilijan teksteistä tarttuvat parhaiten hersyttävän ironiset kuvaukset kirjailijan elämästä.
-- Ironia on tie, joka johtaa kyynisyyteen. Kyynisyydeksi se ei saa kuitenkaan muuttua, sillä silloin ei enää keskustella lukijoiden kanssa, Nieminen muistuttaa. Helppoa taiteilijan elämä ei ole. Sen jokainen voi päätellä seuraavasta runosta, joka löytyy Kai Niemisen kokoelmasta Lopullinen totuus, Kaikesta. "Kun hän laskeutui junasta syntymäkaupunkinsa asemalla, kaikki olivat siellä.
Hän punastui, painoi päänsä, yritti sekoittua väkijoukkoon: se oli toivotonta, neljä ihmistä laiturilla ei ole väkijoukko. Hän käveli ripeästi, ympärilleen vilkuilematta kohti aseman nurkkaa. Hän kuuli naurua, ivallisia huutoja, joku astui lähemmän; hän joudutti askeliaan, pyrähti viimein juoksemaan. Vielä kioskin luo hän kuuli huudot: "Se ei saanut Finlandiapalkintoa!"