kesätietä kukkivaa

kulkea saa.

Penkereetkin valkeisiin

peittyvät pitsikukkasiin.

Onnen vuodet vierivät

kymmenet, taas kymmenet,

elontiet päivänpaisteiset,

ikävässäkin myrskynneet;

niin nopeaan,

liian nopeaan.

Nuoruuden kesätielle palaa

vanha nainen, yksinäinen.

Haikeasti hymyillen muistaa

kuin eilisen,

nuo pitsikukkaset penkereiden,

missä hänelle nyt

hopeisina hohtavat

voikukkien utuiset hahtuvat,

herkät, hauraat.