Kärpät oli runkosarjassa omaa luokkaansa. Joukkue vei ykköstilan yhdeksän pisteen erolla ennen Espoon Bluesia ja teki eniten sekä päästi vähiten maaleja.
Pudotuspelit ovat kuitenkin oma maailmassa.
Nuorten sarjoissa muuttuu perinteisesti muukin kuin pelin henki. Varma kevään merkki on, että joukkueiden kokoonpanot elävät voimakkaasti ennen ratkaisupelejä. Seurat janoavat menestystä ja siirtävät talven aikana Liigassa ja Mestiksessä pelanneet lupaukset takaisin nuorten joukkueeseen.
Kärppien puolivälierävastustaja HPK on malliesimerkki pelaajakarusellista. Hämeenlinnalaisjoukkue on käytännössä eri nippu kuin se, joka sijoittui runkosarjassa kahdeksanneksi.
– HPK:lla on nimivahva porukka. Siellä on nuorten MM-kultaa ja paljon liigakokemusta, Kärppien vastuuvalmentaja Ville Mäntymaa toteaa.
Äänensävystä on turha etsiä pettymystä. Mäntymaa on pikemminkin innoissaan, että voimasuhteiden onnenpyörä pysähtyi Kärppien kohdalla haastavaan ruutuun.
– Pelaajaliikenne kuuluu nuorten sarjoihin. Se tuo mielenkiintoisen lisämausteen pudotuspeleihin. Ajattelen asiaa niin, että tämä on nuorille pelaajillemme loistava paikka kehittyä.
Kärpät ei ole asettanut pudotuspeleihin mitään suurempaa tulostavoitteita. Mäntymaan mukaan joukkue etenee ottelu kerrallaan ja keskittyy tekemään oman parhaansa.
– Se on se juttu. Pitää pystyä mitata ulos paras mahdollinen tästä joukkueista, ettei tarvitse kesällä harmitella.
Kärppien syömähampaana toimii tehokas ykkösketju Tuukka Tieksola–Tommi Järvitalo–Eetu Päkkilä. Laitahyökkääjät Tieksola ja Päkkilä miehittivät pistepörssin kärkisijat loppusarjassa. Tieksola rohmusi 18 ottelussa tehopisteet 6+22=28 ja Päkkilä säesti tehoilla 17+7=24.
Päävalmentaja Mäntymaa perää omiltaan yhtenäistä ja aktiivista suoritusta, kun sarja alkaa keskiviikkoiltana Raksilan jäähallissa.
– Meidän täytyy olla energisiä alusta alkanen, sillä HPK:lla on alla kolmen ottelun sarja Tapparaa vastaan.