Finnlandisierung. Suomettuminen. Tämän takavuosikymmeninä ulkomailla kuullun ja suomalaiskorvissa pahasti särähtäneen sanan, ja sen myötä koko ilmiön, piti olla jo arvoisessaan paikassa eli historian roskatynnyrissä. On ollut helppo sanoa, että kertaluonteinen ilmiö, jos sitä nyt edes oli olemassa, liittyi kylmään sotaan, Neuvostoliittoon ja maan tapaan.
Vanhan maailman ruma sana on kuitenkin kömpinyt esille ulkomaiseen Suomi-keskusteluun. Syy on selvä. Suomessa on tehty muutamassa viikossa hartiavoimin töitä sen eteen, että tuo saksalaistutkijoiden Walther Hallsteinin ja Richard Löwenthalin 1960-luvulla käyttöön ottama sekä oikeistopoliitikko Franz Josef Straussin sittemmin ahkerasti viljelemä käsite kaivettaisiin taas koipussista.
Kysymys on tietysti siitä, mitä Suomessa, ja myös Oulussa, on tehty profeetta Muhammedin pilakuvista nousseen maailmanlaajuisen kohun yhteydessä.
Kun pikkuruinen äärijärjestö julkaisi tanskalaispilakuvat nettisivuillaan, tasavallan kerma pyysi anteeksi näyttävästi ja vielä kahteen kertaan. Kun kulttuurilehti Kaltio julkaisi suomalaispoliitikkojen pokkurointia ironisoineen Muhammed-sarjakuvan nettisivuillaan, sen poistamisesta kieltäytynyt päätoimittaja sai potkut. Kaiken kukkuraksi Oulussa päätettiin hätäpäissään peruuttaa samalta piirtäjältä tilattu Snellman-aiheinen työ.
Muulle maailmalle Suomi on useimmiten uutisköyhää periferiaa. Ulkomainen julkisuus kiinnostuu saunasta, viinanjuonnista, avantouinnista, eukonkannosta, tangosta ja Nokiasta. Mutta kun Suomi-parka kytkeytyy muhevaan Muhammed-kiistaan, maailmanlaajuinen julkisuus on taattu.
Suomalaiset janoavat heikossa itsetunnossaan tietää, mitä ulkomaan elävät meistä ajattelevat. Ylpeyden aiheitakin on. Nyt on kuitenkin suuri vaara, että lyhyessä ajassa on saatu aikaan paljon, mitä ei samassa ajassa korjata. Ulkomaisten lehtien juttuja lukiessa korvat punehtuvat. Ja kun ei edes voi syyttää ulkomaisia toimittajia vääristelystä. Kaikki on tehty ihan itse.
Eri aikakausien suomettumisilmiöillä on yksi suuri ero. Kun kylmän sodan aikana lännessä soimattiin Suomea nöyristelevästä idänpolitiikasta, se tietysti sapetti. Ainahan vaikean totuuden ääneen sanominen sapettaa kohdettaan semminkin kun ei voinut sanoa ääneen, millaisessa paineessa Suomi välillä oli. Vastenmieliseksi ilmiö muuttui, kun mentiin kumarampaan kuin tarvetta oli.
Kaiken pitäisi olla nyt toisin. Suomi on jo vanha unionimaa, keskusteluilmapiiri on hyvinkin vapautunut eikä tabuja pitäisi enää olla. Muhammed-kohu osoittaa kuitenkin vastaansanomattomasti, etteivät vanhat refleksit ole kadonneet mihinkään. Ovatko ne impivaaralaisissa geeneissä?
Tehtäköön selväksi muutama asia. Alun perin Tanskassa julkaistut Muhammed-pilakuvat olivat mauttomia eivätkä olisi julkisuutta ansainneet. Mutta pääministerin saati presidentin anteeksipyyntö oli liioittelua, ja oululaisperformanssi on yli ymmärryksen menevää surrealistista tajunnanvirtaa. Tällaisen ei pitäisi kuulua itsenäisen valtion eikä menestyvän kaupungin menoon.
Takavuosina neuvostolehdistö älähti heti neuvostovastaisuudesta, kun Suomesta pihahti pienikin poikkipuolinen sana. Tuskinpa tv-kanava al-Jazeera sentään ikinä uutisoi, että Suomessa on havaittu islaminvastaisuutta. Nyt meillä on vain reagoitu niin kuin tuo leima olisi jo meihin lyöty.
Käydyssä sananvapauskeskustelussa on perätty tiedotusvälineiden vastuuta. Tämä on aivan oikein. Julkaisupäätöksensä itse tekevät suomalaiset tiedotusvälineet ovat kuitenkin olleet äärimmäisen vastuullisia. Mutta mitä kaikki Suomen Muhammed-kohussa koettu kertoo muiden kuin tiedotusvälineiden vastuunkannosta? Muilta osapuolilta on nähty tekoja, joille nauravat naurismaan aidatkin.
Kaltion hallituksen nelinkontin ilmoitusboikottiuhkauksellaan panneet yritykset ovat oma lukunsa. Yritysmaailmassa puhutaan paljon arvoista, mutta tapaus Kaltio kyllä osoittaa, että sananvapaus ei ole niistä aivan ensimmäisiä. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä; Google ja Yahoo ovat toimineet Kiinassa rahan kiilto silmissä tavalla, joka kertoo arvojen vaihtelevan maan mukaan.
Tiedotusvälineille sananvapaus ja uskottavuus ovat perusarvoja, joista pidetään kiinni, vaikka lunta tulisi välillä tupaan. Suomen Muhammed-kohussa noista arvoista on monilla tahoilla tingitty ja pantu pää pensaaseen, vaikka ei olisi mitään syytä olla pitämättä päätä pystyssä.