Kun otetaan lajin nimi ja jatketaan sitä etuliitteellä terva-, saadaan takuuvarmasti verta, hikeä ja suolenpätkiä vaativa kuntoilutapahtuma. Tervahiihto, tervasoutu... tervarullailu. Nerokkaimmat intellektuellit voinevat älppiä, että kuudetta kertaa järjestetystä tervarullailutapahtumasta ei selvinnyt tökkäämällä sedanin vaihdekepin vapaalle ja antamalla rullata.
Ei, ei. Tämän vuoden tervarullailu tarkoitti 200 kilometriä ja karvan verran vajaa 16 tuntia tiukkaa tavaraa rullaluistinten ja kepukoiden siivittämänä.
"Oikeastaan tämänvuotinen oli minimisuoritus. Semmoinen on lähtökohta, että alle kahdensadan kilometrin matkaa ei tervarullailuksi voi sanoa", kertoo rullailutapahtumaa johtava Markku Tervo maalissa ouluhallin pihalla.
Eipä valehtele mies, sillä lauantaiyöltä pitkälti sunnuntaille kestänyt rullailu oli mitaltaan edellisvuotisia lyhyempi ja reittikin kulki kotiseutuvilla. Viime vuonna huhkittiin Luulajasta Ouluun.
Neljä vuotta sitten tempaistiin Oulusta Kuhmoon kolmesataa kilometriä vuorokaudessa. Mutta vuoden 2003 tervarullailu vasta olikin jotain. Megalomaaninen jättiprojekti, joka herättää pelon ja kunnioituksen sekaisia kauhunvavistuksia pitkin selkäpiitä vielä tänäkin päivänä: 1700 kilometrin matka välillä Oulu-Karjala-Arkangeli, aikaa kuusi päivää.
Eipä silti, rengasmatkassa Oulun seutuvilla on puolensa, ei tarvitse ainakaan ottaa venäläistä taksia takaisin kotiin.
Kuin Ranskan tourilla...
Kai Ojala repäisee energiageelipussin hampaillaan auki kuin kunnon äijä konsanaan ja imaisee sisällön kitusiinsa raivoisasti muristen.
"Tuntuu jalkapohjissa, koivissa, kyynärpäässä ja tietysti vieterissä", ensimmäistä kertaa mukana ollut Ojala summaa tuntemuksiaan.
"Etukäteen mietitytti, että miten ihmeessä sitä yön yli jaksaa valvoa ja luistella. Ja kieltämättä kun 10 tuntia oli nämä monot ollut jalassa, teki mieli viskata ne johonkin kauas. Mutta nyt on mahtava olo, aivan mahtava."
Toki tervarullailussa sentään taukoja pidetään - luistelijoiden joukkoa seuraa huoltoauto varasauvoineen, -luistimineen ja mikä tärkeintä, eväineen. Eihän raudanluja tervarullailijakaan pelkällä pyhällä hengellä kulje. Muutaman minuutin tankkaustauot ovat kuitenkin liian lyhyitä siihen, että luistimia huvittaisi taiteilla pois jalasta ja takaisin.
...lääkkeet vain puuttuvat
Osanotto oli tänä vuonna sangen pientä, sillä vain 11 urheaa luistelijaa oli mukana näyttämässä, mitä on olla mukana urheilutapahtumassa, joka alkaa sanalla terva. Parhaimpina vuosina huoltomiehet mukaan luettuna väkimäärä on kohonnut yli kuudenkymmenen.
Tervarullailu ei siis mikään suuren suuri tapahtuma ole, mutta siihen on syynsä.
"Eihän tällaiselle reissulle voi ihan kuka tahansa lähteä, vaikka kovasti haluaisikin. Kunto täytyy olla kuitenkin sitä luokkaa, että jaksaa pysyä perässä. 200 kilometriä 16 tuntiin ja kolmesataa vuorokauteen", Markku Tervo latoo faktat kuvitteelliselle pöydälle.
Naiset älkööt peljätkö osallistua. Kuivalihan ja ärinän sävyisestä äijäilystä ei ole kyse, kysykää vaikka tänä vuonna ensimmäistä kertaa osallistuneelta Eija Tuomelalta.
"Muistakaa vielä huomenna tehdä palauttava lenkki aamupäivällä, muuten menevät paikat jumiin", Tervo huikkaa hypätessään huoltoauton kyytiin joukon tehdessä lähtöä suuren kilvoittelun tultua päätökseensä. Suurin osa heistä ahtautuu autoihin.
Lähteepä joku hurja kotia kohti luistellenkin.