Ru­ka­jär­ven ve­te­raa­nien vii­mei­set pe­rin­ne­päi­vät

Rukajärven suunnan veteraanit kokoontuvat syyskuun alussa perinnepäivilleen Kajaaniin ja luovuttavat perinteiden vaalimisen tänä vuonna perustetulle perinneyhdistyksille.

Rukajärven suunnan veteraanit kokoontuvat syyskuun alussa perinnepäivilleen Kajaaniin ja luovuttavat perinteiden vaalimisen tänä vuonna perustetulle perinneyhdistyksille.

Kainuun prikaatilla 3.­-4. syyskuuta pidettävät Rukajärven suunnan perinnepäivät sisältävät kaksi perinnepaneelia. Ensimmäinen niistä on suunnattu nuorille ja siihen osallistuu koululaisia ja varusmiehiä. Toisessa perinnepaneelissa veteraanisukupolvi ja nuoremmat keskustelevat perinteen ja historian tuntemisen merkityksestä ja nuorison maanpuolustustahdon kehittämisestä jatkossa.

Perinnepäiviin sisältyy myös toimintanäytöksiä ja prikaatissa on tapahtuman ajan esillä perinnehuoneita. Pääjuhla pidetään sunnuntaina Kainuun prikaatin sotilaskodissa. Perinnepäivien ohjelma on kaikille avoin.

Jatkossa Rukajärven suunnan perinneyhdistys järjestää nuoremmin voimin perinnepäiviä Kainuussa, Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Ilmoita asiavirheestä