Kaunokirjallisuuden 21. Finlandia-palkinnon sai torstaina runoilija Helena Sinervo esikoisromaanistaan Runoilijan talossa (Tammi). Teos on siirtymä kahta sukupolvea vanhemman runoilijan Eeva-Liisa Mannerin nahkoihin.
Palkinto on suuruudeltaan 26 000 euroa. Se jaettiin Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä.
Finlandia-voittajan valinnut professori Jukka Sarjala sanoi kuudesta tasaisen laadukkaasta ehdokkaasta valinneensa Sinervon romaanin "kaikista elämäkertaromaaniin liittyvistä riskeistä huolimatta - tai juuri nämä riskit tiedostaen".
"Kirjassa on rujoa kauneutta, kaunista rujoutta. Minä-muotoinen kerronta on vaatinut uskallusta, tietämystä ja myötäelämisen taitoa. Poikkeusihmisen ajattelun jäljittäminen intiimejä tuntemuksia myöten on kielentynyt uskottavasti", kehui Sarjala.
Helena Sinervo vastasi iloitsevansa siitä, että hänen romaaninsa on löytänyt lukijoita. "Vaikka siinä seikkailee niinkin epätrendikäs ihminen hahmo kuin Eeva-Liisa Manner, jolta puuttuvat kaikki nykyaikana vaadittavat katu-uskottavuuden osatekijät. Pidän sitä hyvänä merkkinä ajan hengen inhimillistymisestä", kiitti palkittu Sinervo.
Tarkkuutta, tyylikkyyttä, hienotunteisuutta
"Finlandia-diktaattori" Sarjala herättää keskustelua elämäkertaromaanista genrenä. Sarjalan mielestä lukijaa saattaa ärsyttää epätietoisuus siitä, mikä on faktaa, mikä kirjailijan mielikuvitusta.
"Mahdollisen elämäkertaromaanien yleistymisen varalta olisi tarpeellista laajemminkin pohtia, miten pitkälle kirjailijalla on oikeus taiteellisiin päämääriin vedoten teetättää tunnetuilla henkilöillä tekoja, joita he eivät ole tehneet tai iskostaa heidän päähänsä ajatuksia tai tuntemuksia, joilla ei ole ollut vastinetta todellisuudessa", Sarjala painotti.
Sarjala kielsi viittaavansa tällä toiseen Finlandia-ehdokkaaseen, Erik Wahlströmin esikoisromaaniin Den dansande prästen (Tanssiva pappi, Schildts), jossa kirjailija Finlandia-esiraadin mukaan lyö rohkeasti palasiksi Suomen kansakoululaitoksen isän, Uno Cygnaeuksen, kipsipystin.
"Sekin on hyvin korrektisti kirjoitettu. Eikä siinä ollut minulle yhtään uutta tietoa. Se että Wahlström pudottaa Cygnaeuksen jalustalta, tekee tämän vain inhimilliseksi. Tanssiva pappi ei riko hienotunteisuuden rajoja", totesi Sarjala.
Hän kertoi kirjailijalle lukeneensa teoksen suurennuslasilla mahdollisten virheiden varalta, mutta ei ollut löytänyt kuin yhden nimivirheen: Jaakko Länkelä on oikeasti Jaako.
"Olen lukenut professori Veli Nurmen kirjan Uno Cygnaeus - suomalainen koulumiesja kasvattaja (Valtion painatuskeskus ja kouluhallitus) useita kertoja liitteineen. Se on perusteos. Mutta hän ei siinä hirveästi kuvaa Unon elämän muita vaiheita, kotiolojakin niukasti. On myös muita lähteitä. Ihmiset, jotka lukevat kirjastani huikeita juttua, luulevat että ne ovat minun keksimiäni, mutta usein ne ovat totta", vakuuttaa Erik Wahlström.
Sarjala korosti, että elämäkertaromaanin kirjoittajalta on vaadittava tarkkuutta, tyylikkyyttä eikä hienotunteisuuskaan ole pahasta.
Eeva-Liisa Manner istui ja silppusi kaikki kirjeet
Sinervon romaanin kannessa on värikäsitelty valokuva runoilija Eeva-Liisa Mannerista. Alkuperäisen kuvan on ottanut Tammen entinen, pitkäaikainen toimitusjohtaja ja Eeva-Liisa Mannerin ystävä Jarl Hellemann.
"Kuva on otettu Eeva-Liisan kodin edessä Churrianassa, lähellä Malagan lentokenttää Espanjassa", Hellemann kertoo.
Jarl Hellemann eli tuttavallisesti Jalle esiintyy Sinervon romaanissa heti ensimmäisellä sivulla.
Jarl Hellemann kertoo aluksi pelänneensä Sinervon valitsemaa genreä. elämäkertaromaania, koska se sekoittaa faktaa ja fiktiota. Kirjaa lukiessaan hän sanoo kuitenkin yllättyneensä positiivisesti heti alussa.
Vaikka Helena Sinervo on niin paljon nuorempi eikä ole Manneria koskaan edes tavannut, hän on onnistunut matkimaan Eeva-Liisan puhetapaa. Ihan kuin Eeva-Liisa puhuisi", Hellemann hämmästelee.
Sinervo on Hellemannin mukaan lukenut Eeva-Liisa Mannerin kirjeenvaihdon hyvin tarkkaan.
Hellemannin ja Mannerin välinen kirjeenvaihto alkoi 1970-luvun alussa, mutta ainoastaan Eeva-Liisa Mannerin kirjeet ovat tallessa. Niitä säilytetään nyt Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa.
"Eeva-Liisa itse ei säilyttänyt kirjeitä, vaan istui saksien kanssa ja leikkasi ne järjestelmällisesti. Anna-Liisa Mäenpäätäkin hän oli vannottanut tuhoamaan kaikki kirjeensä, mutta minua hän ei vannottanut. Suhteemme oli toverillinen. Kirjeissämme ei käsitelty mitään intiimiä vaan käytännön asioita", Mannerin kustantaja Jarl Hellemann kertoo.