Ruanda vaatii ranskalaisia vaikuttajia syytteeseen osallisuudesta vuoden 1994 kansanmurhaan, joka oli mittakaavaltaan huomattavasti suurempi kuin Bosniassa tapahtunut.
Ruandan kansanmurhaa selvitelleen tutkimuskomission raportin julkistaminen viime viikolla ei ollut Ranskassa suuri mediatapahtuma. Silti Ranskan poliittisen ja virkamieseliitin keskuudessa lienee ihmisiä, joille Ruandan tapahtumat 1994 ovat hyvässä muistissa ja hieman tuskallisia.
Ruandan kansallinen tutkimuskomissio kokosi 500-sivuista raporttiaan vuosia, muttei tuottanut suuria yllätyksiä. Merkittävämpää on, että Ruandan hallitus on nyt vaatinut ensi kertaa virallisesti, että joukko tuon ajan ranskalaispoliitikkoja sekä korkeita virkamiehiä ja sotilaita pitäisi saattaa oikeuteen osallisuudestaan kansanmurhaan.
Ranskan virallinen vastaus kuului, ettei se yhdy Ruandan johtopäätöksiin, muttei anna syytösten myöskään heikentää maiden välisiä suhteita.
Tunnetuin raportissa mainituista, elossa olevista poliitikoista on entinen pääministeri Dominique de Villepin. Hän toimi Ranskan ulkoministeriön Afrikan-asioiden konsulttina 1992-93 ja kabinettipäällikkönä vuodesta 1993.
Entisen siirtomaaisännän mahdollisesta osavastuusta Ruandassa keskusteltiin 1990-luvulla paljon eurooppalaisissakin lehdissä. Kansanmurhan takana oli yleisen käsityksen mukaan Ranskan vanhoja keskiafrikkalaisia liittolaisia, erityisesti Ruandan hutujohtoisen hallituksen joukot. Ranskan on myös todettu lisänneen asetoimituksiaan Ruandaan sen jälkeen kun siellä syttyi sisällissota 1990.
Pariisissa arvellaan olleen tietoa tulevasta katastrofista, mutta se käänsi katseensa muualle. Ennakkovaroituksia lienevät saaneet muutkin - YK, Yhdysvallat ja Belgia. Tutkimuskomissio väittää kuitenkin, että ranskalaistahot osallistuivat joukkomurhan suunnitteluun ja jopa Ruandassa tapahtuneisiin teloituksiin.
Nykyinen EU-puheenjohtaja on monesti kyseenalaistanut ruandalaiskomission riippumattomuuden. Sen kokoamien tietojen puolueettomuuden toteaminen tai kiistäminen on epäilemättä hyvin vaikeaa. Kaikkiaan 800 0000 ihmisen kuolemaan johtaneista tapahtumista on 14 vuotta, ja ihmisillä on pyrkimys unohtaa. Ruandassakin yritetään rakentaa maata, ja kansallinen sovinto- sekä oikeusprosessi ovat olleet pitkään käynnissä.
Unohtamisen tekevät tavallaan helpommaksi ne kauheudet, joita on sittemmin koettu Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Liberiassa. Merkillepantavaa on, että kuolemanrangaistus poistettiin viime vuonna käytöstä Ruandassa, mutta se otettiin vastikään uudelleen käyttöön Liberiassa.
Ruandan jälkipyykkiä on pesty myös YK:n turvallisuusneuvoston syksyllä 1994 perustamassa kansainvälisessä rikostuomioistuimessa (ICTR) , joka istuu Tansaniassa. Se on samanlainen elin kuin samoihin aikoihin perustettu entisen Jugoslavian kansainvälinen rikostuomioistuin (ICTY) Haagissa. Jälkimmäisessä riemuittiin juuri Bosnian sodan 1992-95 aikaisesta kansanmurhasta syytetyn Radovan Karadzicin pidätyksestä. Bosnian sodassa menehtyi yli 100 000 ihmistä. Seuraavaksi odotetaan Haaagiin kenraali Ratko Mladicia.
Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton ei ole ainoa länsijohtaja, joka on pahoitellut passiivisuutta Ruandan tapahtumien aikoihin. Balkanin huimasti Ruandaa suurempi strateginen merkitys sekä ilmeinen välinpitämättömyys vaikuttivat tuolloin päätöksentekoon. Lännen syyllisyydentunnolla uskotaankin olleen roolinsa ICTR:n perustamisessa.