Ro­va­nie­men tul­va­ti­lan­ne vielä han­ka­la, Pel­los­sa vesi voi tulvia vie­mä­rei­hin

Lapin tulvatilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia, sanoo Lapin ely-keskuksen insinööri Timo Alaraudanjoki.

Vesi on peittänyt alleen uimarannan Levijärvellä. Kuvattu maanantaina. Kittilän leirintäalueella ei sunnuntaina liputettu, vaikka liputuspäivä olikin. Myös lasten leikkikenttä oli veden vallassa.
Vesi on peittänyt alleen uimarannan Levijärvellä. Kuvattu maanantaina.
Vesi on peittänyt alleen uimarannan Levijärvellä. Kuvattu maanantaina.
Kuva: Jouni Väyrynen

Lapin tulvatilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia, sanoo Lapin ely-keskuksen insinööri Timo Alaraudanjoki.

”Ivalon tilanne on rauhoittunut ja siellä palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Kittilässä virtaamakasvaminen on ennusteiden mukaan hiipumassa. Rovaniemellä ollaan kuitenkin vielä aika hankalassa tilanteessa”, hän kertoo.

Alaraudanjoen mukaan Rovaniemen alueella vesi on todella korkealla ja Ounasjoesta tulee vielä runsaasti vettä.

”Nyt toivotaan, että vesi lähtee laskuun, koska Kemijärveä joudutaan lisäjuoksuttamaan luultavasti jo tiistaina tai keskiviikkona ja se tietää ongelmia Rovaniemelle. Useita mökkejä ja piharakenteita on veden varassa ja monelaista harmia on jo syntynyt.”

Kemijärven täyttönopeus ennätyksellinen

Alaraudanjoki sanoo, että tiistain aikana tehdään päätös siitä, että tarvitseeko Kemijärven säännöstelyrajan ylittämiseen hakea poikkeuslupaa.

”Lähtökohta on, että Rovaniemen vedenpintaa ei juurikaan nykyisestä tasosta koroteta eli sitten lähdetään pidättämään vettä Kemijärvelle hieman enemmän ja siten saadaan Ounasjoen vedet laskemaan ohi. Sen jälkeen juoksutetaan Kemijärveä”,Alaraudanjoki kertoo.

Kemijärven täyttönopeus on Alaraudanjoen mukaan nyt ennätyksellisen nopea ja se voi aiheuttaa ongelmia.

”Erityisesti Kemijärven tulovirtaaman toivotaan kääntyvän laskuun.”

Kittilässä tehovalmius päällä

Kittilässä pohdittiin maanantaina aamupäivällä, että tarvitseeko veden nousun vuoksi ryhtyä suojaustoimenpiteisiin. ”Vesi on noussut useasti nykyiseen korkeuteen. Asteikolla tämä on vielä tavanomainen kevättulva. Suojaustoimenpiteisiin ei ryhdytä vielä”, sanoo Kittilän palopäällikkö Jorma Ojala.

Kíttilään  on kuitenkin siirretty muun muassa pelastuslaitoksen suuronnettomuuskontti, jossa on tulvantorjuntaan soveltuvaa tukikalustoa. Pelastuslaitos on myös testannut eri säkkityyppien tehokasta täyttämistä ja lisännyt säkityskalustoa.

Pelastuslaitoksen tehostettua varautumista yhdessä kunnan kanssa pidetään yllä toistaiseksi. Seurantaa on parannettu Kittilän kunnan hankkimien automaattisten riistakameroiden avulla. Pelastuslaitos on ollut myös mukana joen valuma-alueen lentotiedustelussa.

Vesi saattaa tulvia viemäreihin Pellossa

Ympäristökeskuksen mukaan virtaamat ovat nousussa myös muualla Lapissa.

Tornionjoella Pellon tulvahuippu nousee ennusteen mukaan 80,20-80,30 metrin tasolle tiistain ja keskiviikon aikana, mutta tulvahuippu jää vahinkorajan 81,00 metrin alle.

Vesi tulvii viemäreihin 80,20 metrin tasolla, joka saattaa ylittyä Pellossa tulvaennusteen mukaan lähipäivinä. Ympäristäkeskuksen mukaan viemärit olisi tulpattava.

Tenojoen vesistössä Karigasniemen ja Onnelansuvannon keskimääräistä suuremmat tulvahuiput saavutetaan ennusteen mukaan viikonlopun aikana.

Oulunkajoen vedenpinnan nousu on mahdollisesti katkaissut kulkureitin Karhunkierroksen vaellusreitillä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä