Sadan piirun eli muutaman asteen virhe kenttätykin suuntauksessa vei kaksi kantahenkilökunnan jäsentä tänään Kainuun käräjäoikeuteen. Kainuun prikaatin Rovajärven tykistöleirillä ammuttiin toukokuussa 2013 kolme tykinlaukausta, jotka iskeytyivät 1500 metrin päähän maalialueesta.
Yksi ammuksista putosi vain vajaan 20 metrin päähän tulenjohtopaikasta, jossa oli tuolloin useita varusmiehiä. Oikeudessa viisi varusmiestä hakee korvauksia kuulon alenemisen, tinnituksen tai erilaisten pelko- ja masennustilojen johdosta. Haettujen korvaussummien suuruus vaihtelee 500 eurosta 25 000 euroon.
Syyttäjä vaatii upseereille sakkorangaistuksia vammantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta palvelusrikoksesta. Molemmat kiistivät syytteet, mutta jaosvalvojana toiminut luutnantti myönsi aiheuttaneensa virheen, kun oli sekoittanut lavetin suunnan ja ammunnan perussuunnan. Virhettä ei huomattu ammuntoja edeltäneissä tarkastuksissa.
Jutussa annetaan kansliatuomio myöhemmin.