Sarjassa muurahaistutkijat seuraavat Suomen muurahaislajien elämää keväästä syksyyn. Jutun kirjoittajat työskentelevät Oulun yliopiston biologian laitoksella sosiaalisuuden evoluutiota selvittävässä tutkimusryhmässä. Sarjan aiemmat osat on julkaistu 7.5., 7.6., 12.7. ja 16.8. Sarja päättyy.
Varvikossa etenee pitkä jono muurahaisia, jotka kantavat selässään pieniä koteloita. Ovatko asialla jälleen ryöstöretkellä olevat verimuurahaiset? Tällä kertaa kyseessä on muuttopuuhat, jolloin työläiset kantavat liikkumiskyvyttömät sisarensa talvehtimispesään.
Syksyn lähestyessä muurahais-pesissä alkaa talveen valmistautuminen. Ruokavarastot täytyy täyttää, ja toisilla on myös edessä muutto talvehtimispesään. Ravintoa hankitaan varastoon pikemminkin kevään kuin talven varalle, sillä pohjoisilla alueilla elävät lajit ovat sopeutuneet viettämään talven horroksessa. Koska muurahaiset ovat kevään ensimmäisten herääjien joukossa, niillä ei olisi seuraavana vuonna ravintoa, ellei sitä olisi varastoitu jo syksyllä.
Ruokavaraston hyllyt eivät notku säilykkeistä, vaan elävistä ruokasäiliöistä. Esimerkiksi kekomuurahaisilla osa työläisistä voi toimia ruokavarastoina. Ne tankkaavat itsensä täyteen ravintoa, niin että niiden takaruumiit paisuvat huomattavasti normaalia suuremmaksi. Kevään koittaessa, kun ravinnosta on pulaa, ne voivat oksentaa säilömäänsä ravintoa pesätovereilleen.
Ilmojen viiletessä muurahaiset eivät enää liiku niin aktiivisesti pesän pinnalla ja sen ulkopuolella, vaan vetäytyvät lämpimämpiin sisäosiin. Kuningatar lopettaa munimisen, sillä normaalisti toukat ja kotelot eivät talvehdi, ja nuorimmaisten on ehdittävä täysikasvuisiksi ennen talven tuloa.
Talvipesän täytyy ulottua tarpeeksi syvälle maan alle, jotta muurahaiset säilyisivät hengissä keskitalven pakkasten paukkuessa. Kesän aikana rakennetut uudet asumukset ovat usein vielä pieniä, mikä vaikeuttaa niiden asukkaiden selviämistä talven yli.
Jotkut muurahaislajit muodostavat suuria pesäverkostoja, joissa yksilöt voivat kulkea vapaasti pesästä toiseen. Esimerkiksi kaljukekomuurahainen levittäytyy kesän aikana uusille alueille laajentaen näin reviiriään. Kesän kuluessa emopesän läheisyyteen ilmestyy uusia pesiä, jotka ovat yhteydessä toisiinsa polkujen välityksellä. Vaikka välimatkaa pesien välillä olisikin, niiden yksilöt tunnistavat silti kuuluvansa samaan yhteiskuntaan.
Pesäverkoston pienemmissä pesissä kesänsä viettäneet kaljukekomuurahaiset pakkaavatkin syksyn tullen kimpsut ja kampsut, ja muuttavat talveksi suurempaan, paremmat talvehtimismahdollisuudet tarjoavaan pesään. Tällöin vanhemmat työläiset kantavat kuningattaret ja toukat turvaan talvehtimispesään, sillä kummatkin ovat yhtä lailla kykenemättömiä liikkumaan itsenäisesti.
Talven muurahaiset viettävät tiiviissä kasassa syvällä maanalaisissa onkaloissa routaa paossa. Kun meillä on talvella yllämme paksut toppavarusteet, muurahaiset uinuvat kylmyyttä eristävän maakerroksen alla. Kekomuurahaisten pesä voi ulottua jopa metrin maanpinnan alapuolelle. Myös paksu lumivaippa suojaa pesää talven kylmyydeltä.
Huolellisen talvivarustelun voi tehdä tyhjäksi muurahaispesään talviunille kellahtava karhu. Muurahaisia talvisaikaan ravinnokseen käyttävät palokärki ja harmaapäätikka voivat kaivaa pesään syvän kolon, ja näin tuhota sen kokonaan.
Talvilepo on tärkeä vaihe pohjoisten muurahaislajien elämässä. Laboratoriossa ilman keinotekoisesti järjestettyä talvilepoa elävät muurahaiset passivoituvat helposti, ja niiden jälkeläistuotto hiipuu. Kuka sitä nyt tauotta jaksaakaan töitä painaa.
