Roukalan tilalla eivät ammu lehmät vaan navetasta kuuluu huomattavasti vienompia ääniä. Siellä määkivät pikkukilit, kutut ja pukit. Tilan aamut alkavat kuitenkin kuin missä tahansa muussakin pohjoispohjalaisessa navetassa: lypsyllä.
Kutut, eli aikuiset tyttövuohet, tulevat Elsi Verrosen lypsettäviksi. Lypsyjärjestyksestä kutut itse pitävät huolen. Jos joku 17 lypsävästä kutusta on unohtamassa vuoronsa, muut käyvät tuuppimassa sitä eteenpäin. Se on osoitus vuohen älykkyydestä ja hyvästä muistista.
"Niitä on koulutettu ja hyvin ovat oppineet", Verronen toteaa.
Roukalan tila Kalajoen Rahjassa lienee toinen pohjoissuomalainen vuohitila. Elsi Verrosen ja Samuli Roukalan tietämän mukaan toinen sijaitsee Sodankylässä. Vuohitalous on Roukalan viljatilan liitännäiselinkeino. Tilalla on myös 30 lammasta.
Vuohitila syntyi sattumalta 3,5 vuotta sitten. Navetta jäi tyhjilleen, kun isäntä loukkasi jalkansa ja lehmät jouduttiin panemaan pois. Tilalla oli muutama lammas, joiden seuraksi lähdettiin hakemaan uuhta. Sellainen löytyi ja samassa paikassa nähtiin yhdeksän vuohta. Niistä neljä lähti samantien, vuoden 2006 helmikuussa mukaan Kalajoelle. Pian päätettiin hakea loputkin.
"Ihastuimme niiden ulkonäköön, luonteeseen ja erikoisuuteen. Pesimme navetan perusteellisesti ja teimme siihen tarvittavat muutostyöt", Elsi Verronen kertoo.
Ala itse opiskeltava
Ensimmäiset kilistelyt eli poikimiset olivat jo keväällä. "Emme tienneet, että kutut olivat kantavia. Mutta ei se mitään, kun kukaan muukaan ei tiennyt. Ei tiennyt koko vuohitaloudestakaan. Aloimme itse opiskella sitä", Verronen toteaa.
Seinäjoen maatalousnäyttelyn yhteydessä oli mahdollisuus tutustua isoon vuohitilaan. Pariskunta käytti tilaisuutta hyväkseen. Soiteltiin pitkiä puheluja myös muiden vuohitilallisten kanssa ja keskusteltiin vuohien ruokinnasta, hoidosta ja sairauksista.
Lypsyn Elsi Verronen hoiti ensin käsin. Hän alkoi harjoitella myös juuston tekoa. Vuohikanta lisääntyi joka kevät. Viime keväänä syntyi jo 16 pikkukiliä. Nyt navetassa on 40 vuohta.
Kutut lypsetään lypsykoneella, joka on varusteltu kutunlypsyyn sopivaksi.
Yksi kuttu tuottaa maitoa 2-4,5 litraa päivässä. Maito myydään tilalta suoraan muun muassa perheisiin, joissa on allergikkoja. Elsi Verronen valmistaa maidosta tilauksesta myös tuorejuustoja, joita menee esimerkiksi kalajokiseen ravintolaan. Pikkupukeilla ei ole käyttötarkoitusta. Ne menevät yleensä teuraaksi. Lihat toimitetaan pääkaupunkiseudun ravintoloihin.
Toisin kuin Etelä-Pohjanmaalla, Roukalan tilan kutunmaitoa ei voida toimittaa meijereihin, sillä täkäläisistä meijereistä puuttuvat kutunmaitolinjat. Eteläpohjalaisten meijereiden kutunmaitokeräily ei ulotu Seinäjokea pohjoisemmaksi.
Hedelmiä herkkupaloiksi
Vuohet syövät kauraa jyvinä ja kuivaheinää. Niille annetaan myös kasviksia, hedelmiä ja leipää, joita poistetaan kaupan myynnistä. Niille ostetaan myös porkkanoita säkeittäin, omenoita laatikoittain ja korppuja isoissa pusseissa.
Vuohilla on hyvin sosiaalinen luonne. Niistä ollut Roukalan tilalla ollut kovasti iloa ja hupia. Viime kesänä järjestettiin ensimmäiset avoimet ovet. "Voi sitä riemua, kun lapset tekivät temppuja yhdessä vuohien kanssa", tilan emäntä ja isäntä kertovat.
Eläimet saattavat tuottaa myös yllätyksiä. Elsi Verrosta ja Samuli Roukalaa nyt jo naurattaa kevät, kun vuohet päästettiin ensimmäisen kerran navetan ovesta piha-aitaukseen.
"Vuohet hyppelivät aidan yli. Mailis-mummon kukkapenkille oli käydä väärin. Yksi vuohi kiipesi talon portaille ja koputteli ovea päästäkseen sisälle. Toinen oli kiivetä kuuseen neulasten toivossa", pariskunta muistelee.