Tuore rotuvaari Esko Kääriäinen, 60, on ymmällään.
"En olisi koskaan osannut arvata, että tulen vielä jonain päivänä valituksi Rotuvaariksi", hän virkkoo.
Kääriäinen palasi perjantai-iltana lomareissulta, ja kotona Rantakadulla odotti tukku yhteydenottopyyntöjä. Kaikki halusivat oman osansa pian kepitettävästä Rotuvaarista. Kaikkiin viesteihin hän ei ole vielä ehtinyt vastata, mutta sen aika on kepitystilaisuuden jälkeen.
"Arvostan todella tätä valintaa. Kävelykeppiä minulla ei vielä olekaan, joten ehkä nyt on aika saada sellainen", Kääriäinen virkkoo ja katsele Rotuaarin elämää kahvia siemaillen.
Rotuaari vai La Rambla?
Kääriäinen on tehnyt pitkän uran kiinteistöalalla. Hän on niitä vaikuttajia, jotka operoivat mieluummin parrasvalojen takana kuin valokiilassa. Miestä on nähty julkisuudessa vain työhön liittyviä lausuntoja antamassa.
Nykyään Kääriäinen hallinnoi kiinteistöpäällikkönä Oulun Osuuspankin kiinteistöjä. Mittava työura on tarjonnut hänelle hyvän näköalapaikan oululaiseen kävelykatuelämään.
Kääriäinen myöntää olleensa epäileväinen, kun Rotuaaria 1980-luvulla pistettiin jalalle.
"Olin nähnyt esimerkiksi Strögetin ja La Ramblan ja ajattelin, ettei kävelykatu voi menestyä Oulussa". Kääriäinen myöntää.
Hän oli kuitenkin mielellään väärässä. " Tänä päivänä Rotuaari on minun makuiseni, täällä on miellyttävä olla. Viihdyn täällä."
Kääriäisen mukaan kaupungin keskustassa kuuluu näkyä eri vuosikymmenien jäljet.
"Vanhojen kaupunkien keskustat hivelevät silmää, mutta ovat funkistalotkin kauniita. Uudistuminen kuuluu kaupunkikulttuuriin."
Yksi asia liki täydellisellä Rotuaarilla vielä harmittaa. "Mielestäni pyöräily ei kuulu kävelykadulle."
On uskallettava sanoa
Työtoverit kuvailevat Kääriäistä rauhalliseksi, luotettavaksi ja hyvin jämptiksi ammattimieheksi. Huumorinpilkettäkin on silmäkulmassa. Arvio saa Kääriäisen nyökyttelemään hyväksyvästi. "Ehkä minä olen, jos niin sanotaan."
Kääriäisen mainitaan myös sanovan tarvittaessa painokkaastikin mielipiteensä. Esimerkiksi Kallioparkkia Kääriäinen on puolustanut näyttävästi.
Lempeältä vaikuttava mies saa hieman särmää. "Työelämässä on mentävä ja sanottava, kun tarpeen on. Asiat eivät muutu, jos jättää sanomatta.
Insinöörimiehen pinnan alta löytyy yllättäviä pehmeitä kohtia. "Eskon suuria intohimoja ovat runous ja kulinarismi", kertoo pitkäaikainen työtoveri.
Lausahdus saa Kääriäisen hämilleen. Hän yrittää väittää, ettei ole mikään kirjallisuuden asiantuntija, vaan lueskelee runoja vain silloin tällöin.
"Insinöörikoulutus lopetti pitkäksi aikaa runonlausuntani ja muistiinpanojen tekemisen. Intohimo löytyi uudelleen vasta 1980-luvulla, kun totesin, että voihan insinöörikin myöntää lukevansa runoutta", Kääriäinen sanoo.
Kokkailun Kääriäinen myös taitaa. Erityisesti kalaruuat saavat kulinaristin innostumaan. "Kuten näkyy, ruoka on maistunut", hän nauraa.
Polte esiintymään
Rakkaus runouteen ja kirjallisuuteen syttyi jo alakouluikäisenä. Opettajakunta huomasi nuoriherra Kääriäisen kuuluvan äänen ja selkeän artikulaation ja komensi hänet runonlausujaksi jos johonkin juhlaan. Esiintyminen tuntui luontevalta, ja kirjallisuus alkoi kiehtoa yhä enemmän. "Esko on loistava esiintymään, ja hänet laitetaan aina puhumaan, kun tarvitaan sujuvaa esiintyjää", kuvailee eräs Kääriäisen työtoverikin.
Kääriäinen ryhtyi perehtymään kirjallisuuden ja runouden maailmaan. 13-kesäisenä oli jo koko Haanpään tuotanto kahlattu läpi. Runoilijoista Eino Leino ja Helvi Juvonen puhuttelivat nuorta miestä.
"Eino Leinon Hymyilevä Apollo on minulle erityisen läheinen, sillä se korostaa arkisen työn merkitystä ja terveydestä iloitsemista."
Runoja lausumalla Kääriäinen vaimonsakin hurmasi. "Nyt vaimo on jo saanut tarpeekseen runoistani", Kääriäinen väittää.
Nyttemmin Kääriäinen on kunnostautunut harrastelijanäyttelijänä. Viimeisimmän roolityön Tuppuran Jussina näki firman juhlissa liki kuusisataa ihmistä
"En jännitä esiintymistä koskaan, mutta vuorosanojen opettelemisessa on kyllä hommaa", Kääriäinen sanoo.