Einojuhani Rautavaara on päässyt suomalaisten nykysäveltäjien joukossa siihen asemaan, että hänen musiikkiaan rohjetaan esittää viihteellisessä katukonsertissakin. Aleksis Kiven Tuonen lehto, öinen lehto eli Sydämeni laulu ei liene sanomaltaan maailman viihteellisin, mutta tuttuudessaan kelpasi tekemään modernimpaa sävelkieltä helpommin lähestyttäväksi.
Ohjelma sisälsi muitakin mielenkiintoisia valintoja. Erich Korngoldin, Irving Berlinin ja säveltäjäpari Sager & Fosterin vetävät sävelmät eivät liene suomalaiselle yleisölle kovin tuttuja.
Sekaan ripotellut hittibiisit vetosivat varmasti satunnaiseen klassisen kuulijaan. Liian tarkalla korvalla ei kannattanut kuulostella. Kappaleista kuten Toreadorin aaria, duetto oopperasta Helmenkalastajat ja Tonight musikaalista West Side Story on liikkeellä niin monta pätevämpääkin tulkintaa.
Jokaiselle jotakin -ohjelma laski liian paljon esiintyjien muuntautumiskyvyn varaan. Duetot olivat eri paria, kun mies- ja naisesiintyjä lauloivat eri tyylillä ja tekniikalla. Kun osittain vielä lauletaan suoraan mikrofoniin ja osittain ei, on ulkoilmaesitys rasite kokeneellekin konkarille.
Solistien suoriutumisesta riippumatta korvat lepäsivät Oulu Sinfonian salonkiorkesterin osuudessa. Soittajisto generoi tehokkaat taustat tunnelmasta toiseen. Soinnin tasapaino ja äänentoisto toimivat olosuhteisiin nähden hyvin.
Marika Krookin taito musikaali- ja jazzlaulajana nostatti tunnelman loppua kohden. Upea, tummasointinen ääni taipui sähäkästi äänenpainojen tulkiksi, ja persoonallisen mausteen antoi vaihtaminen huippukohdissa klassiseen äänenmuodostukseen.
Vaikka Krook hallitsee myös klassisen tekniikan, ooppera-aariat tuntuivat pinnistetyiltä. Tekniikasta toiseen loikkiminen vaati veronsa. Enemmän kuitenkin häiritsivät popahtavat maneerit, jotka eivät oopperaan kuulu.
Myös Virtuoso-lauluyhtyeestä tutut Juhana Suninen ja Riku Pelo olivat omimmillaan makeilevien napolilaissävelmien ja vauhdikkaiden musikaalinumeroiden parissa. Kun kun musiikkia olisi pitänyt tehdä pienieleisemmin, he olivat vieraalla maalla. Rautavaaran laulu lapsivainajalle soi niin ulkokohtaisesti, ettei Riku Peloa ainakaan liedlaulajana voi pitää.
Mutta näyttelijänkykyjä hänellä on. Pelon ja Krookin kinasteluduetto Irving Berlinin musikaalista Annie Mestariampuja kuului konsertin huippukohtiin.
Kysymysmerkkinä konsertista jäi tänäkin vuonna pohdinta siitä, maksaako todellakin vaivan rakentaa klassiselle musiikille pressuseinäiset kulissit, kun kaupungissa on loistavia konserttisaleja.
Ilma oli kirkas, mutta paleleminen vei osan huomiokyvystä. Yleisöä olisi mahtunut mukaan palelemaan paljon enemmänkin.