Sateen vihmoessa ikkunaan on oikea hetki katsoa taaksepäin kesän pieniin tapahtumiin, joita kaikkialla vyöryvät kriisit eivät ole päässeet varjostamaan.
Heinäkuun lopussa englantilaislehti The Telegraph paljasti, että Ranskan kulttuuriylpeys Louvre kärsii rottaongelmasta.
Isot jyrsijät eivät tosin juoksentele museon käytävillä vaan sen puistossa, jota niin turistit kuin pariisilaisetkin mieluusti käyttävät piknik-hetkiinsä.
Siimahäntienrunsaus johtuu Louvren sijainnista Seinejoen varrella mutta myös huolettomista lounastajista: ruoan ja juoman jätteet houkuttavat rotat osingoille.
Niitä on yritetty tuhota, mutta helppoa se ei ole, sillä arvioiden mukaan Pariisissa elää noin kuusi miljoonaa rottaa.
The Telegraphin mukaan jyrsijät eivät juuri vaivaa ranskalaisia, jotka nauttivat pâténsa ja rosénsa kaikessa rauhassa. Ehkä he ovat katsoneet Pixarin Ratatouillen ja toteavat, että tuossa viilettää chef de cuisine apureineen.
Varmasti joku on jo ottanut meitsien ”Minä ja nelijalkainen keittiömestari Louvren nurmikolla”. Tiedoksi kuitenkin genren harrastajille, erityisesti Suomen pääministerille, että koko juttu alkaa olla vanhanaikainen.
Todelliset fotointoilijat käyttävät robottilennokkeja. Niiden kuvakulmat ja näkymät ulottuvat käsivarsia pidemmälle.
Uuden muodin seurauksena lajin tehostama narsismikin saattaa heiketä. Robotit houkuttelevat kuvaamaan etäisiä kohteita, joihin ei itse pääse mukaan.
Robotit eivät sentään uhkaa meitsien klassikkoa, beerselfietä. Kohottamalla pitkää lasia hieman juomakorkeutta ylemmäs janoinen näkee utuisen kuvansa.
Sen tallentumisesta ei voi olla ihan varma, mutta asia selviää täyttämällä lasi uudestaan. Ja kas, siinä kuva on!
Taidevarkaudet ovat Suomessa melko harvinaisia, mutta toisaalla kuten Italiassa niistä voi koitua todellista riesaa.
Kesän ennätyksen tekivät rosvot, jotka veivät Modenan kaupungissa sijaitsevan San Vincenzon kirkon alttaritaulun. Sen on maalannut Giovanni Francesco Barbieri (1591–1666), joka tunnetaan paremmin lempinimellään ”Il Guerzino”. Nimi tarkoittaa kierosilmäistä.
Silmät eivät kuitenkaan estäneet taiteilijan menestystä, sillä hän maalasi yli sata alttaritaulua ja jäi historiaan barokin yhtenä suurista mestareista.
Varastettu maalaus on kolmimetrinen ja esittää Pyhää Gregoriusta. Viimeksi teos nähtiin paikallaan 10. elokuuta. Sen arvoksi on laskeskeltu noin kuusi miljoonaa euroa, joten pelkästä taiteen rakkaudesta sitä tuskin on varastettu. Olkaa valppaita, mikäli teille tarjotaan yllättävää taidesijoituksen kohdetta.
Jos heinäkuussa avasi television, Tove Jansson (1914– 2001) ilmestyi takuuvarmasti ruutuun.
Mikään suomalainen taidetapahtuma ei liene saanut yhtä suurta mediakattausta kuin Janssonin juhlavuosi. Taiteilijan monipuolisuutta on nyt vahvasti korostettu, sillä häntä itseäänkin harmitti jääminen Muumien ”vangiksi”.
Janssonin maalaustuotanto painui miltei unohduksiin. Aikoinaan se sai viileän vastaanoton, eikä taiteilija halunnut kokea torjuvaa reaktiota uudestaan. Maalarina Jansson oli hyvä ja pätevä, mutta hän ei ollut tienraivaaja eikä erityisen omaperäinen. Viivan ja kertovan sisällön mestarina hän sitä vastoin kuuluu huipulle.
Juhlavuodentodellinen unohdettu on Tuulikki Pietilä, Tove Janssonin pitkäaikainen kumppani.
Pietilä on nyt muumioitu Janssonin elämän ja tarinoiden ”Tuutikiksi”, mutta kuinka moni välittää hänen erinomaisesta grafiikastaan? Pietilä oli ensimmäisiä ellei ensimmäinen, joka meillä teki täysin abstraktia, vapaamuotoista metalligrafiikkaa ja paljon muuta.
Tätä nykyä Pietilän tuotanto lepäilee Ateneumin varastoissa.
Toivotaan, ettei se saa yhtä ynseää kohtelua kuin ”haalea grafiikka” Hesarin keväisessä kirjoituksessa. Sen laatija pilkkasi sairaaloiden taideohjelmia, mutta missähän sairaalassa kirjoittaja kävi? Ei ainakaan merkittävien veistosten, maalausten ja grafiikan täyttämässä Ortonissa.
Kirjoittaja on toimittaja ja taidekriitikko.