Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan supertähti Valentino Rossi saattaa kilpailla tammikuussa Rovaniemellä ajettavassa Tunturirallissa.
- Yritän sovittaa aikatauluni Yamahan kanssa siten, että ehtisin Tunturiralliin. Meillä on Yamahan kanssa testi Sepangissa samoihin aikoihin, mutta yritän todella päästä mukaan, Rossi sanoi STT:lle Valenciassa.
Rossi on ollut innostunut autourheilusta jo pitkään. Kaksi vuotta sitten italialainen osallistui Peugeot''n WRC-autolla Britannian MM-ralliin. Tuolloin Rossi joutui keskeyttämään ulosajon takia. Rossi, 26, on testannut myös Ferrarin F1-autoa.
Tunturirallissa Rossin ajokkina olisi luultavasti Subarun WRC-auto.
- Suomessa olosuhteet olisivat ainakin täysin erilaiset kuin Sepangissa, Rossi nauroi.