”I am doing what I can to save a person’s life.”
Nuori nainen puhuu kännykällä tallennetulla videolla rauhallisesti stuertille, joka vaatii häntä sulkemaan puhelimen ja istumaan paikalleen, että lento pääsisi lähtemään.
Nainen on ruotsalainen Elin Ersson, eikä hän suostu tottelemaan käskyjä.
Lentokoneessa on palautettavaksi määrätty afganistanilainen turvapaikanhakija ja Ersson kertoo istuvansa vasta, kun turvapaikanhakija on poistettu koneesta.
Kymmenkunta minuuttia kuluu tiukasti sanaillen, mutta Ersson ei luovuta. Lopulta palautettava saattajineen poistuvat koneesta. Osa matkustajista aploderaa Erssonille.
Emme tarkkaan tiedä, millaisiin oloihin kyseistä turvapaikanhakijaa oltiin palauttamassa emmekä tiedä, mikä hänen kohtalonsa on tulevaisuudessa.
Sen tiedämme, että kaikki käännytyspäätökset eivät kestä oikeudessa. Ja sen, että Afganistanin turvallisuustilanne on heikko.
Senkin tiedämme, että Ruotsi on kiristänyt turvapaikkakäytäntöjään, Suomen tavoin.
Suomessa kansainvälistä suojelua hakevien oikeudellinen asema näyttää heikentyneen merkittävästi vuosien 2015 ja 2017 välillä, eikä muutosta voida selittää kansainvälisen suojelun myöntämisen edellytyksissä tapahtuneilla ulkomaalaislain muutoksilla. Eikä tämä ole mielipide, vaan Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun tutkimuksen tulos.
Voimme vain olettaa, että Erssonilla oli mielestään hyvät perusteet vastustaa palautusta. Perusteiden pitävyys ei tässä kuitenkaan ole pääasia. Tärkeintä on, että Ersson uskalsi toimia vakaumuksensa vaatimalla tavalla.
Toiminnallaan hän ei myöskään vaarantanut ketään tai mitään, suurin haitta protestista koski lennon myöhästymistä.
Ersson ei suostunut istumaan ja siinä hän vertautuu Rosa Parksiin, joka ei bussissa suostunut nousemaan paikaltaan ja antamaan tilaa valkoihoiselle, vaikka näin hänen olisi Alabamassa vuonna 1955 voimassa olleen lain mukaan pitänyt tehdä.
Parks pidätettiin ja hän sai sakot. Tästä alkoi kuitenkin tapahtumaketju, jonka päätteeksi rotuerottelu linja-autoissa katsottiin perustuslain vastaiseksi.
Myöhemmin Parks kertoi vastarintansa syyksi, että hän oli kyllästynyt antamaan periksi.
Erssonin videosta tuli mieleeni paitsi Rosa Parks, myös Elina Hirvosen tuore kolumni Maailman Kuvalehdestä. Otsikolla "Maailma paranee, jos tahdomme niin" Hirvonen muistuttaa, että ihmiskunnalla on paremmat mahdollisuudet kuin koskaan ennen ratkaista ongelmat, jotka tässä ajassa on pakko ratkoa.
Ja ongelmiahan riittää ihmisoikeusloukkauksista ja demokratian heikentymisestä ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden nopeaan hupenemiseen.
”Rikkaan maailman koulutettujen ihmisten kohdalla voimattomuus, kyynisyydestä puhumattakaan, tuntuu melkein petokselta”, Hirvonen jatkaa.
Hirvonen muistuttaa, että kaikkialla maailmassa, kaikkien ongelmien parissa, joku toimii jo. Maailman parantamisen voi aloittaa vahvistamalla hyvää, joka tapahtuu jo nyt.
"Jos me emme usko pystyvämme ratkomaan tämän ajan suurimpia haasteita, kenen siihen pitäisi pystyä", Hirvonen kysyy.
Se on hyvä kysymys.
Mutta tahtominen ei riitä parantamaan maailmaa. Pitää myös uskaltaa toimia.