Eduskunta lähti joululomalle keräämään voimia viimeiselle valtiopäiväkaudelleen ennen vaaleja. Toistaiseksi parlamentin toiminta on ollut suhteellisen ponnetonta.
Viimeisinä töinään ennen joululomalle siirtymistä eduskunta hyväksyi keskiviikkona lopullisesti ensi vuoden budjetin, jonka loppusumma kansanedustajien puhe- ja äänestysrumban jäljiltä kasvoi runsaalla 50 miljoonalla eurolla. Budjettikuri piti hyvin, sillä koko budjetin loppusumma on vajaat 40 miljardia euroa. Kansanedustajat voivat silti sanoa saaneensa aikaan jotain, vaikka sillä ei ole kokonaisuuden kannalta olennaista merkitystä.
Tämä kuvaa hyvin eduskunnan nykyistä asemaa. Sitä tarvitaan lähinnä siunaamaan hallituksen esityksiä. Silloin kun kansanedustajat alkavat käyttää itselleen kuuluvaa valtaa itsenäisesti, aletaan herkästi puhua poliittisesta kriisistä, eikä eduskunnassa kollegoiden tuen varaan voi paljon laskea.
Kärjistetystitämä kävi ilmi äskeisessä perustuslakivaliokunnan kannanotossa kriisinhallintalaista. Valiokunta käytti sille annettua valtaa perustuslakien tulkitsijana, ja sillä oli tunnetulle linjaukselleen hyvät ja johdonmukaiset perusteet. Siitä syystä oli hämmentävää nähdä, että perustuslakivaliokunta jäi lähes yksin puolustamaan kantaansa hallitusta vastaan. Muu eduskunta ei asettunut ponnekkaasti oman valiokuntansa tueksi.
Kansanedustajat eivät nähneet metsää puilta, vaan monet heistä alkoivat moittia valiokunnan puheenjohtajia ja jäseniä. Poikkeuksen teki puhemies Paavo Lipponen, hänkin matkansa vuoksi jälkijättöisesti. Harva taitaa muistaa, että Lipponen esiintyy tasavallan muodollisessa arvoasteikossa toiseksi korkeimpana henkilönä. Puhemiehen, samoin kuin koko eduskunnan rooli on arkipäiväistynyt, ja siinä kansanedustajat voivat katsoa peiliin.
Selvää on se, että vahvojen enemmistöhallitusten aikana päivänpolitiikka kulkee pitkälti pääministeri- ja hallitusvetoisesti. Se tuo politiikkaan kaivattua vakautta, mutta samalla eduskunnan rooli herkästi rapautuu keskustelukerhoksi tai peräti kumileimasimeksi.
Juuri näin näyttää tapahtuneen. Käsiteltävien asioiden määrä on hyvin suuri, mutta valtaosaltaan ne ovat silkkaa rutiinia. Isommissa asioissa tai poliittisissa kiistakysymyksissä hallitus ja oppositio pysyttelevät omissa rooleissaan. Perustuslakivaliokunnan kokeman kohtelun jälkeen näin voi odottaa käyvän entistäkin varmemmin.
Päättyvillävaltiopäivillä tehtiin viisi välikysymystä. Se on 2000-luvun ennätys, yleensä niitä on ollut kolme tai neljä vuodessa. Mutta harva enää muistaa, mikä niissä oli edes aiheena. Tilastot kansanedustajien tällä vaalikaudella tekemistä aloitteista tai kysymyksistä ovat yleisesti ottaen selvästi alemmalla tasolla kuin samaan aikaan edellisellä vaalikaudella.
Sekin kertoo siitä, että kansanedustajien aktiivisuus ja usko vaikutusmahdollisuuksiin on hiipunut. Se ei ole oikeaa kehitystä. Jos kansanedustajat jäävät vain kumileimasimiksi, ei demokratia toimi kunnolla.
Helmikuussa alkavia "vaalivaltiopäiviä" sävyttää valmistautuminen kevään 2007 eduskuntavaaleihin. Tunnelma Arkadianmäellä sähköistyy vaalien lähestyessä. Eduskunnan olisi silti kyettävä pitämään kiinni omasta asemastaan ja arvovallastaan, vaikka se on vaikeaa, kun yksittäisten edustajien ja puolueiden tarve profiloitumiseen kasvaa. Eduskunta mittaa konkreettisesti oman asemansa, jos hallitus tuo sille esityksen perustuslain muutokseksi. Vetääkö se parlamentarismia vahvistavaa linjaa vai lujittaako se presidentin valtaa?