Jorma "Jope" Pitkäsen tuotteliaisuutta on saanut ihailla vuosikymmenten ajan. Albumissa Elämätä ahkeruus näkyy toisaalta jo osin löysyytenä niin piirrostyön, mutta erityisesti tarinan suhteen.
Ei niin, etteikö tutkimusmatka sarjakuvataiteilija Ruben Oscar Roligsonin työpäivään olisi hauska, mutta tietoisessa ylilyönneille rakentamisessaankin sen pilat jäävät usein irtoheitoiksi.
Itseironiaa Pitkäseltä ei ole koskaan puuttunut, mutta Elämätä-albumin Roligson ei käy varsinaisesta omakuvasta, ehkä jonkinlaisesta näköispainoksesta.
Sen voi ilman muuta myöntää, että Jope on kuvaamassaan aihemaailmassa niin syvällä kuin vain voi. Etäännyttäminen äärimmäisen hirtehisyyden kautta ei kuitenkaan kanna kokonaisen albumin mittaa.
Tarina rönsyää vuorokauden aikamitan sisällä sinne tänne, lankoja yhteen nivovana tekijänä on Roligsonin hahmo.
Sarjakuvataiteilijan päivää värittävät vierailevina tähtinä niin Jehovan todistajat, piru, kuollut mummo kuin pölynimuriin rakastunut mielisairaanhoitaja. Ruumiita tulee puhelinlangan päässä ja työhuoneella, välillä piipahdetaan taivaassa. Jalat ovat paikoin tukevasti irti maasta.
Henkilö- ja tapahtumagalleria on rikas, mutta sekavanpuoleinen. Rytmitys kulkee kuin vanhassa slapstick-komediassa ikään: loogisuudella ei niin väliä, kunhan vauhdissa löytyy.
Kokonaisuus on tekstipainotteinen. Paikoin sitä vyöryy siinä määrin, ettei piirrostyö ole pysyä perässä.
Mustuuteen nojaa myös Esa "Holecek" Holopainen Zombieline-sarjakuvassaan. Mutta siinä, missä Jope vyöryttää ilmaisuaan, Holecek tiivistää.
Zombieline-nimi virittää jo valmiiksi tyylilajiin: sarjat ovat ilkeitä, julmia ja hurmeisiakin. Sick-huumori leimaa otetta.
Holopaisen pelkistetty ja iskevä piirrostyyli synnyttää hauskan kontrastin ideoiden ja toteutuksen välillä. Tosin kovin suurina annoksina Zombielinea ei arvaa lukea, ettei vastareaktio yllätä. Eipä albumi toisaalta paksuudellaan keikailekaan, vaan niukkuuden voimalla.