Toisinaan taiteilijoissa ilmenee merkillistä taipumusta tehdä yksinkertaisista asioista vaikeita. Kunnianhimon kasvaessa lähdetään perinteisesti kahlaamaan vielä symboliikan ja hämärien merkitysten loputtomaan suohon, eikä kukaan lopulta ymmärrä itse teoksesta yhtään mitään.
Nina Mansikan suorasukainen taide on aivan toista maata, vaikka ei missään tapauksessa aivotonta olekaan.
Mansikan omin laji on lavastustaide. Oulun kaupunginteatterillekin useita lavastuksia suunnitellut taiteilija innostui muutaman vuoden takaisen Rakkausjutun kulisseja tehdessään kuvataiteista, eikä into näytä hiipuneen.
Aivan päätyöksi kuvataide ei ole kuitenkaan noussut. Uusin Mansikan lavastama teatterikappale Oulussa on 24.1. ensi-iltansa saava Valmentaja.
Nyt nähtävä Mansikan ensinäyttely jakaantuu pääpiirteissään kahteen teemaan. Kummallekin on varattu oma huoneensa.
Ensimmäinen huone on omistettu teatterimiehenä paremmin tunnetun Otso KautonMatka Mundakaan -esikoisromaanin kuvitukselle.
Romaanin tapahtumaympäristön mukaisesti teoksissa tutkitaan auringonpaahteisia rantamaisemia ja surffattavia vaahtopäitä. Tekniikat vaihtelevat lyijykynästä tussiin.
Mustavalkoiset luonnokset ansaitsevat toki tutkielmina sijansa, mutta tarjonnan karsiminen ei olisi tehnyt pahaa.
Toinen huone on omistettu maalauksille - töille joissa Mansikan ilmaisu on parhaimmillaan.
Rakkausjutun suorasukaisen eroottiset maalaukset sukuelimineen, akteineen ja tyttöjenkeskisine rakkaudenosoituksineen tuntuvat leppoisten luonnosten jälkeen hätkähdyttäviltä, mutta ehkä juuri sen takia ihastuttavilta.
Jalostuneempaa tekniikkaa nähdään uunituoreissa ihmiskuvissa.
Mansikan ensinäyttelyn saldo jää mukavasti plussalle. Vaikka mullistavaa uutta ei esillä olekaan, taiteilijan ote on hyvä - rento, rehevä, suora ja teeskentelemätön.