Ronaldo jahtaa Pelen maa­li­en­nä­tys­tä

Ronaldo haluaa rikkoa Pelen ennätyksen Brasilian jalkapallomaajoukkueessa tehtyjen maalien määrässä. Kovin lähellä Ronaldo ei vielä ole. Hän on tehnyt maailmanmestareille 46 osumaa 70 ottelussa, kun Pele aikoinaan mätti yhteensä 95 maalia.

- Haluan päästä lähemmäksi Peleä, se on suurin motivaationi. Yleensä pelaajat hakevat motivaatiota yksinkertaisesti pelaamisesta, mutta minulla omat täsmällisemmät tavoitteeni, Ronaldo selvitti.

Ronaldo tähtää noin 12 maaliin viikonloppuna alkavissa MM-karsinnoissa. Brasilian 18 ottelun karsintaurakka alkaa vieraspelillä Kolumbiaa vastaan. Ronaldo, 26, ei ole vielä koskaan pelannut MM-karsintaottelua. Hän lähti 1994 MM-joukkueeseen 17-vuotiaana, 1998 MM-turnaukseen mestarimaa Brasilia pääsi ilman karsintoja. Vuoden 2002 MM-kisoihin tähdänneet karsinnat Ronaldo seurasi sivusta polvivaivaisena.

Brasilia on puolustava mestari myös tällä kertaa, mutta joutuu Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan uusien sääntöjen mukaan karsimaan Saksassa vuonna 2006 pelattavaan MM-turnaukseen.

Ilmoita asiavirheestä