Höyryveturiyrittäjä Tapani Laaksomies on kolmen veturin mies. Porvoossa hänellä on kunnostettu höyryveturi, aikoinaan Oulusta eläköitynyt Tk3 sekä hieman modernimpi dieselveturi. Se kolmas, Suolahdessa, on vielä hieman vaiheissa.
"Veturitalli on yksi Suolahden kaupungin vanhimmista pystyssä olevista rakennuksista", arvelee Laaksomies avatessaan tallin ovia.
Pilttuussa seisoo orhi, jonka Laaksomies osti Oulusta lähes kaksi vuotta sitten. Oulun orhi, vuonna 1941 Tampellan valmistama Hv3 995, on murheellisen näköinen, riisuttu ja ruosteinen.
"Tästä tulee yhtiön lippulaiva", Laaksomies vakuuttaa tuhansien kilojen romukasan vieressä.
Maallikon silmiin ruosteiselta romulta näyttävä vehje on kuitenkin pohjimmiltaan kunnossa, isoja rakenteellisia vikoja ei ole. Höyrykattila ja 1950-luvulla vaihdettu tulipesä eivät olleet syöpyneet puhki Oulun vuosien aikana.
Suunnaton urakka
Viimeisinä miehuusvuosinaan Hv3 liikennöi Seinäjoelta Ouluun. Ouluun se tuotiin täysin kunnostettuna muistomerkiksi toukokuussa 1978. Ehkä on kohtalon ivaa, että Oulun vuodet osoittautuvat veturin historian surkeimmiksi
"Oululaiset pikkupojat ovat fiksuudessaan pudotelleet kiviä luistin sisään", Laaksomies kertoo yhden esimerkin.
Luisti on se höyrykoneen osa, joka jakaa höyryn männälle vuorotelleen niin, että mäntä liikkuu eteen ja taakse.
Edelliseen veturin kunnostamiseen kului noin 8 000 työtuntia. Nyt on pyrkimys samaan. Laaksomies arvioi remontin valmistuvan kesällä 2008, tai sitten 2009. Mutta ei vetureihin höyrähtänyttä hirvitä. Mies tietää mihin ryhtyy, sillä hän on ollut yhteensä jo kuudessa veturiprojektissa mukana.
"Moni on sanonut, että eihän tässä ole mitään järkeä. Ja eihän tässä varmaan olekaan, mutta tehdäänhän sitä paljon muutakin järjetöntä."
Mutta ei Laaksomies ole aivan yksin suunnattomassa urakassaan. Talkoomiehet käyvät välillä auttamassa ja nyt Laaksomiehen Höyryraide-yhtiössä on työharjoittelija. Ville Flink aikoo oppisopimuskoulutuksen kautta hitsaajaksi ja koneistajaksi.
Ei Laaksomies pelkkää hyvää hyvyyttään veturia kunnosta. Kyseessä on bisnes. Laaksomiehen toisella höyryllä annetaan kesäisin kyytiä turisteille Porvoossa. Mutta mistään huippubisneksestä ei höyryvetureiden kunnostamisessa ole kyse.
"Liikenne- ja viestintäministeriö antoi avustusta 3 000 euroa Hv3:n kunnostamiseen. Pelkkä siirto Oulusta tänne maksoi kuitenkin 10 000 euroa."
Englantilaista arkeologiaa
Lähes saman verran tulee maksamaan veturin lieska- ja tuliputkien uusiminen. Isolla rahalla koko veturin raadon voisi laivata Saksaan, jossa se kunnostettaisiin nopeasti. Saksassa kun on paljon pelkästään höyryvetureihin erikoistuneita konepajoja. Englannissa höyryveturiharrastus on edennyt jo arkeologian puolelle: maavallien sisään kymmeniä vuosia sitten haudatuista vetureista rakennetaan ajokuntoisia.
Mutta eihän veturilla tee mitään ilman vaunuja. Laaksomies osti kuutisen vuotta sitten 1. ja 2. luokan maakuuvaunut ja vielä 2. luokan päivävaunun. Sen jälkeen vaunuja on kunnostettu Pieksämäellä. Valmistusvuodet ovat 1947, -52 ja -54.
Viime kesänä vaunuilla ajeltiin Suolahdessa, jossa ne odottavat tulevaa kesää vanhan aseman pihalla. Yhdestä vaunusta löytyy kyltti Oulu - Uleåborg.
"Se on enne", Laaksomies nauraa. Kunhan Hv3 on kunnossa, vaunut valjastetaan sen perään ja alkaa matka Suolahdesta Haapajärven ja Ylivieskan kautta Ouluun.
"Oulun reissu on jo myyty loppuun", Laaksomies paljastaa.