Kun istahdat auton kyytiin, niin tuleeko sinulle koskaan mieleen seuraavanlaista? Että onhan jotenkin hupaisaakin tämä autoilu. Tai oikeastaan ihan itse auto. Mietipä, mikä se on. Pelti/rautalaatikko, jossa kumipyörät alla. Pelkistetysti.
Siinä sitä istutaan peltipurkissa täältä tuonne ja takaisin tärkeän näköisinä. Joskus saattaa sattua peltikolareita. Menee pellit läjään – tai onko se peltit? Vertailen; kulta, kullat. Siis pellit se on, saivartelua.
Oma armas peltipurkkini on parikymppinen. Ihmisiässä nuoruusvuosiaan elävä. Mutta peltipurkkina jo jonkun mielestä joutaisi vaihtoon tai peräti poistoon. Mutta miksi vaihtaisi, kun vielä toimii?
No, toimii ja toimii... Onneksi on aina joku, joka ymmärtää purkin vaivat. Ja taikoo ne pois.
Purkkeja on monenlaisia, monin hinnoin ja toiminnoin. Itsellä olisi haaveena pieniruokainen pikkutölkki. Nykyinen ruotsalainen on liian ahne menovedelle.
Aina se haluaa lisää. Tuntuu, että se ihan jarruttelee, kun vähänkin näkyy bensa-aseman valot. Hyvä, ettei vielä osaa vilkuttaa ja kääntyä sinne ihan itse. Purkkini on jonkin asteen bensaholisti, näin on käynyt.
Joskus sitten purkki kuin purkki on ajellut tiensä päähän. Se voi päästä (jos hyvin käy) paikkaan, jossa se litistetään ihan pieneksi. Pois on kaikki uho. Kaikki merkit samassa nipussa. Sanoisinko, että sulassa sovussa.
Kalevassa 14.10. julkaistun mainoksen mukaan ”yhdestä romuautosta saadaan kierrättämällä raaka-aine 12 386 teräshaarukan valmistukseen”.
Ties vaikka teräshaarukkani olisi ollut ennen vaikka Mersu. Nythän voitaisiin alkaa myydä merkkihaarukoita. Otanpa esille jouluna nämä Mersu-haarukkani. Ja nuo Lada-haarukat joutaa jo mökille.
Tiedoksi Ladan omistajat: itse tykkään Ladasta enemmän autona, kuin haarukkana.
Riitta Järvenpää
eläkeläinen
Kaukovainio, Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.