Täsmälleen sata vuotta sitten, 16. kesäkuuta vuonna 1904, eräs nuori dublinilaismies rohkeni pyytää kävelylle kauan ihailemaansa kotikaupunkinsa kaunotarta. Nuori mies oli nimeltään James Joyce ja kaunottaresta, Nora Barnaclesta, oli myöhemmin tuleva hänen puolisonsa.
Kesäkuun kuudestoista muutti nuoren James Joycen elämän. Hän rakastui tulenpalavasti nuoreen neitoon, joka puolestaan oli valmis jakamaan epävarman tulevaisuuden kirjailijan rinnalla, jopa vapaaehtoisessa maanpaossa.
James Joycen ja hänen vaimonsa ensitapaamisen päivä tuli myöhemmin ikuistetuksi varsin merkittävällä tavalla myös maailmakirjallisuuteen. James Joyce sijoitti suurromaaninsa Odysseuksen tapahtumat tuohon samaiseen päivään.
Monille sukupolville ympäri lukevan maailman James Joyce onkin tullut tunnetuksi ennen kaikkea monitahoisesta ja kerrosteisesta päätyöstään Odysseus (Ulysses, 1922). Teos on eri yhteyksissä määritelty modernin romaanin pioneerityöksi, ensimmäiseksi oikeaksi romaaniksi ja koko lajityypin kirjalliseksi esitaistelijaksi.
Myöhemmin Odysseuksen tapahtumapäivää on ryhdytty nimittämään bloomsdayksi kirjan päähenkilön, irlanninjuutalaisen Leopold Bloomin mukaan. Tätä nykyä bloomsdaytä juhlitaan eri puolilla maailmaa kirjailijan elämäntyön muistolle.
Tänään bloomsdayn satavuotisjuhlia vietetään riehakkaasti erityisesti kirjailijan syntymäkaupungissa Dublinissa. Bloomsdayn satavuotisjuhlien kunniaksi myös James Joycen suomalainen kustantaja Tammi on julkaissut Odysseuksesta uuden painoksen.
Tajunnanvirtaa ja tarinalinjoja
Turhaan Odysseusta ei ole luonnehdittu uuden kerrontatradition synnyttäjäksi. Aikalaislukijoille Odysseus oli jotakin täysin ennennäkemätöntä ja -kokematonta. Kaikissa yhteyksissä romaania ei pidetty edes kaunokirjallisuutena.
"Odysseus oli aikanaan täysin odottamaton ja lisäksi hyvin massiivinen teos. Siinä ei rakenneta siltoja erilaisten esitysmuotojen ja tilanteiden välille", kirjallisuudentutkija Mervi Kantokorpi määrittelee.
Odysseyus haastoi lukijat täysin uudenlaiseen kerrontamuotoon, tajunnanvirran eli sisäisen monologin maailmaan. Radikaaleja uudistuksia totuttuun romaanin muotoon toivat myös monien tarinalinjojen ja monimutkaisten aikarakenteiden käyttäminen kerronnassa.
Historian ja nykypäivän käyttäminen samassa tekstissä oli uutta 1920-luvun lukijoille.
Voimakkaine antiikkiviittauksineen Odysseus toi kaunokirjallisuuteen uutena piirteenä myös intertekstuaalisen kerronnan. Intertekstuaalisuudella tarkoitetaan kaunokirjallisen teoksen viitteitä muuhun kirjallisuuteen. Tämä puolestaan sisältää ajatuksen, että kirjat syntyvät kirjoista, ovat metafiktiivisiä ja viittaavat siis itsensä lisäksi myös muuhun kirjallisuuteen.
Nykylukijalle ja -kirjailijalle intertekstuaalisuus on jonkinlainen kaunokirjallisuuden perusolettamus.
"Esimerkiksi Jari Tervoa pidetään kirjailijana, joka kirjoittaa pääasiassa isoille yleisöille. Tervo on kuitenkin samalla myös hyvin kirjallinen kirjailija: hän käyttää paljon alluusioita ja intertekstuaalisuutta. Joskus olen ajatellut, että hän suorastaan kylvää niitä tekstiinsä", Kantokorpi huomauttaa.
Joycen myötä kaunokirjalliseen kerrontaan syntyneet monilinjainen tarinankerronta ja näkökulmien vaihdokset näkyvät niinikään miltei kaikessa nykykirjallisuudessa.
Yhtenä esimerkkinä Odysseuksen voimakkaasta vaikutuksesta romaanin muotoon Mervi Kantokorpi mainitsee Markku Pääskysen romaanin Etanat (2002).
Matsonin ja Saarikosken romaani
Mervi Kantokorpi tutustui ja ihastui Odysseukseen isänsä kannustama jo teini-iässä. Oppaana romaanin kerrontaan ja maailmaan hänellä, niin kuin monella muullakin suomalaisella, oli Alex Matsonin Romaanitaide (1947). Suomessa Odysseus onkin pitkälti tullut tunnetuksi nimenomaan Matsonin teoksen kautta.
Toinen suomalaisten lukijoiden lukukokemusta voimakkaasti määrittävä tekijä on Pentti Saarikosken käännös Odysseuksesta.
"Monet jopa sanovat koko teosta Saarikosken Odysseukseksi", Kantokorpi muistuttaa.
Odysseuksesta on vuosien varrella tehty valtava kasa erilaisia tutkimuksia. Kirjan erityispiirteitä on selvitelty useista eri näkökulmista, erityisesti antiikkiyhteydestä, mutta myös teoksen rakenteellisen modernismin vuoksi.
"Monet sanovat, että Odysseuksesta hajotetumpaa romaanin muotoa ei löydy sen jälkeenkään. Odysseus on kai jonkinlainen ylitys tässä asiassa", Kantokorpi myöntää.
Romaani on haaste edelleen myös nykylukijalle. Parhaiten romaani avautuu yhtenäisenä ja kokonaisena kokemuksena niin kuin monet muutkin suurteokset.
"Jos lukija on valmis tekemään lukemisen työtä, niin kirja on kiinnostava. Jos lukemisessa pitää liian pitkiä taukoja, kirjasta hajoaa se, mikä siinä on hajotettu. Kirja on sitä kiinnostavampi, mitä enemmän sitä lukee", Kantokorpi muistuttaa.
Mervi Kantokorven mukaan James Joycen sisäisen kokemuksen maailmaan kannattaa aluksi tutustua Dublinilaisia-novellikokoelman avulla. Lyhyet Dubliniin sijoittuvat tarinat antavat sisäänpääsyn Joycen äärimmäisen subjektivismiin, joka koskee yhtä lailla havaintoja, aistimuksia kuin tunteitakin.
"Kun tähän pääsee kiinni, voi heittäytyä myös Odysseuksen maailmaan."
Moni väittää lukeneensa
Kaikkien muiden ansioidensa lisäksi Odysseus on luultavasti myös yksi eniten valeluetuista kirjoista. Kirjallisuudenopiskelijoiden piirissä liikkuu joukoittain erilaisia lyhennelmiä, tulkintoja ja esseitä teoksen rakenteesta ja sisällöstä.
Mervi Kantokorpi paljastaa tietävänsä myös paljon kirjallisuudentutkijoita, jotka päinvastaisista väitteistään huolimatta eivät ole lukeneet Odysseusta loppuun saakka. Likimainkaan yhtä moni kuin kirjan on tenttinyt tai väittää sen lukeneensa, ei ole päässyt ainakaan teoksen loppuun saakka.
"Kyllä Odysseus vieläkin rasittaa lukijoita. Se on romaani, jota useat sanovat lukeneensa mutta harvat ovat lukeneet", Kantokorpi sanoo.
Mutta elämän voi toki elää onnellisena ilman Odysseuksen monitulkintaisuuteen uppoutumistakin. Tiettävästi myöskään tapahtuma-ajan romaanille antanut Joycen puoliso Nora Barnacle ei koko elämänsä aikana katsonut tarpeelliseksi perehtyä miehensä suurtyöhön, Odysseukseen.